Oletko sattunut adventti- ja jouluaikana seuraamaan Kurikan seurakunnan Youtube-kanavan Tähden tähden -videoitten sarjaa? Leikkisä nimi pyrkii lyhyydessään viestimään sitä, että kaikki kirkon elämä on olemassa ”tähden tähden” eli siksi, että Jeesuksessa Jumala syntyi ihmiseksi. Tähtihän liittyy asiaan loppiaisen evankeliumin kautta: itämaan tietäjät tulivat Jeesuksen luo tähden johdattamana. 

 

Itämaan tietäjiin liittyy paljon legendanomaista aineistoa. Monissa Suomessakin suosituissa lauluissa heidät esitetään kuninkaina. Jonkin verran varoja tietysti piti olla, että oli varaa tuoda lahjoina suitsuketta, kultaa ja mirhaa. Vaikka esimerkiksi ”kolmen kuninkaan marssi” on vetävä kappale, ei Matteuksen käyttämä termi silti oikeastaan viittaa hallitusmiehiin. Enemmänkin kyse oli oppineista tai ”viisaista”, kenties jonkinlaisen persialaisen papiston edustajista, joille tähdet ja niitten tulkinta olivat ammattitaidon ydintä. 

 

Vaikka tietäjien tausta ja identiteetti jäävät väistämättä hämärän peittoon, on kertomuksen sanoma selvä: Tietäjät ovat kuva kaikissa kulttuureissa ilmenevästä totuuden etsinnästä, joka on valmis ylittämään totutut rajat. Oppaana toiminut tähti kertoo syvimmältään siitä, että koko luotu maailmankaikkeus puhuu Kristuksesta. 

 

Toisaalta idän viisaat kuvaavat ihmiskunnan uskonnollisen ja filosofisen viisauden suuntautumista kohti historian keskusta, Jeesus Nasaretilaista, seimen lasta. Aivan perille saakka inhimillinen viisaus ja kansojen uskonnolliset kokemukset eivät kanna; lopullisen suunnan antavat Israelin pyhät kirjoitukset, Jumalan armo. 

 

”Kulkeissain mä tiellä nähdä sain ne kolme kuningasta vieraan maan”. Olivatpa tietäjät lopulta kuninkaita tai eivät, he ovat seimelle johtavan kansojen vaelluksen alku. Jeesus on syntynyt maailmaan kootakseen yhteen kaikki kansat ja kulttuurit; Jumalan valtakunnassa ei ole syntyperään perustuvia eroja. 

 

Ja ehkä valkeankin kuninkaan olisi taas aika laskea kruununsa ”lapsen pienoisen” eteen. 

 

Rami Niemi
Jalasjärven kappalainen 

 Vuoden vaihtuessa tulee usein mietittyä ajan kulumista ja sitä, miten elämän polku on kuljettanut. Onko sinulla menneestä vuodesta jäänyt päällimmäiseksi mieleen hyvät muistot vai onko ollut enemmän vastoinkäymisiä ja murheita? Molemmat kuuluvat ihmisen elämään. Kuluneet vajaa kaksi vuotta on koronapandemia antanut oman sävynsä elämäämme. Korona on aiheuttanut surua ja huolta, ja vähintäänkin se on tehnyt arkemme monimutkaisemmaksi. Tehtyjä suunnitelmia on joutunut tarkistamaan vähän väliä, ja erilaisia menoja ja tapahtumia on täytynyt perua. Yksinäisyyden lisääntyminen on ollut suuri ongelma näinä aikoina.

Vuoden vaihtuminen vie katseemme myös tulevaan. Meillä on varmasti erilaisia toiveita ja odotuksia tulevalle vuodelle. Tulevaisuuden pohtiminen voi olla innostavaa: Mitä kaikkia uusia mahdollisuuksia avautuukaan? Samalla se voi nostaa meissä epävarmuuden ja huolen tunteita. Mitä vuosi tuokin tullessaan, me saamme aloittaa sen kirkkovuoden aiheen mukaisesti Jeesuksen nimessä. Uudenvuodenpäivän evankeliumi kertoo Jeesus -lapsesta, joka kahdeksan päivän ikäisenä tuotiin Jerusalemin temppeliin juutalaisen tavan mukaan ympärileikkausta ja nimenantoa varten. Nimi Jeesus tarkoittaa heprean kielellä pelastusta.

Alkavana vuonna saamme jälleen luottaa Jeesuksen nimeen. Vapahtajamme on sanansa mukaisesti kanssamme vuoden jokaisena päivänä. Siksi meidän ei tarvitsee ajatella, että kaikki olisi omassa varassamme, vaan saamme luottavaisin mielin jättää asiamme Jeesuksen käsiin. Jeesuksen nimeen turvaten saamme tuoda rukouksemme Isälle Jumalalle, Jeesuksen nimessä saamme siunata toinen toisiamme. Hänen nimessään me saamme syntimme anteeksi ja voimme aloittaa uuden vuoden puhtaalta pöydältä. Jeesuksen nimessä ja hänen sovitustyönsä tähden meitä kutsutaan kerran myös taivaan kotiin.

Onnellista ja siunattua vuotta 2022!

Pastori Tapani Virkkala

Jalasjärven kappeliseurakunta

 

Uuden kuninkaan syntymä on suuri uutinen missä päin maailmaa tahansa. Varsinkin, jos odotus on kestänyt pitkään tai asiaan liittyy jotakin epätavallista. Niin kuin tapahtui kerran Betlehemissä, kun Joosef ja Maria olivat keisarin määräyksestä matkalla ilmoittautumaan veroluetteloon. Maria oli raskaana ja synnyttäminen alkoi matkan aikana. Lapsi syntyi eläinten keskelle, ei minnekään sairaalaan tai majataloon. Pian poikalapsen syntymästä ilmoitettiin hyvin näyttävästi enkelien välityksellä lähellä työskenneille paimenille.

Mahtoi paimenilla olla suuri hämmästys, kun yhtäkkiä taivaasta tuli enkeli, jolla oli heille ilmoitus. Heidän pelastajansa oli syntynyt äsken Betlehemin kaupungissa. Hän, jota koko kansa odotti, Kristus. Hän oli enemmän kuin yksikään kuningas! Enkeliarmeija taivaalla oli varmasti mahtavampi näky kuin mikään ilotulitus tai valoshow ikinä.

Suureen iloon oli aihetta, sillä lupaus oli täyttynyt. Jeremian kirjan (23) lupaus oli käynyt toteen: ”Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nausea Vanhurskas Verso. Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. Hänen aikanaan Juuda saa avun ja Israel elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: ”Herra on meidän vanhurskautemme”.

Me olemme kuulleet sanoman Jeesuksen syntymästä jo monesti ja taas se on ajankohtainen. Kaikkien Herra on syntynyt! Hän on tullut meidän Pelastajaksemme. Lupaus pitää tänäkin päivänä. Saamme yhtyä enkeleiden ylistykseen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Toivotan sinulle ja läheisillesi hyvää joulua, Vapahtajan syntymäjuhlaa!

”Kaikuvat virret enkeleiden kuoron, niihin me yhdymme riemuiten: Kunnia olkoon taivaan Jumalalle ja maassa olkoon rauha ja maassa olkoon rauha ja hyvä tahto luona ihmisten!” Virsi 27:3

 

Anne Valtonen

Diakoniatyöntekijä-lähetyssihteeri

 Olemme saaneet jo jonkin aikaa nauttia upeista talvimaisemista ja tunnelmallisista valoista pihoilla, kodeissa ja kirkoissa. Kaupoissa hyllyt ovat täyttyneet joulukoristeista ja jouluisista herkuista. Kaiken tämän kauniin keskellä jokainen meistä odottaa joulua erilaisissa elämäntilanteissa. Joulun odotusta saattaa varjostaa taloudelliset huolet, monimutkaiset ihmissuhteet, yksinäisyys, sairaudet ja suru.

Neljäs adventtisunnuntai on omistettu lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Marian synnyttämisen aika on lähellä. Marian ja Joosefinkaan odotusaika ei sujunut ilman vastoinkäymisiä ja epävarmuutta. Päivän evankeliumissa (Matt. 1:18−24) kerrotaan, että Joosef aikoi purkaa kaikessa hiljaisuudessa kihlauksen kuullessaan Marian olevan raskaana, ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu. Joosef kantoi häpeää ja tuskaa hiljaa mielessään. Nuorelle Marialle lapsen kasvattaminen yksin tuohon aikaan olisi ollut vaikeaa. Enkeli ilmestyi kuitenkin unessa Joosefille ja ilmoitti, että Joosefin ei tarvitse pelätä ottaa Mariaa vaimokseen, sillä hän on raskaana Pyhästä Hengestä ja lapsi on oleva kauan odotettu Messias. Joosef uskoi enkelin ilmoituksen, vaikka ei voinutkaan ymmärtää kaikkea täysin.

Mekin saamme uskoa tämän saman ilosanoman, jonka Joosef sai kuulla. Tätä sanomaa julistetaan tänäkin päivänä ympäri maailmaa. Meille on syntynyt Vapahtaja! Ilosanoma Vapahtajasta tuo meille toivon elämämme vaikeuksien ja kaiken hyvänkin keskelle. Tämä on suuri ilo sinulle ja minulle!

”Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan.”

Tämän laulun sanoin toivotan sinulle siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlan odotusta!

Riikka Ylipeltola, diakoniatyöntekijä

Jalasjärven kappeliseurakunta

 ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Näin kysyi aikanaan Johannes Kastaja Jeesukselta välikäsien kautta, kun hän itse oli joutunut vankilaan. Vankityrmän pimeydessä epäilykset olivat alkaneet kalvaa autiomaan vapauteen tottunutta miestä. Olihan hän, Johannes, itse aikaisemmin osoittanut Jeesusta muille ja kehottanut seuraamaan häntä. Nyt, kun elämä oli muuttunut vaikeaksi ja ahdistavaksi, Johannes ei ollutkaan enää varma. Mitä, jos hän oli erehtynyt? Mitä, jos hänen koko elämäntyönsä oli mennyt hukkaan? Elämän vaikeina hetkinä, pimeinä aikoina, epäilykset voivat nousta mieleen ja mieltä ahdistaa kenellä tahansa.

Kolmas adventti kutsuu meitä valmistautumaan jouluun sisäisesti. On aika kysyä mitä sanoma Vapahtajan tulosta tähän maailmaan oikeasti merkitsee minulle? Sinulle? Tuleeko joulu sydämeen, kuten laulussa sanotaan?

Jeesuksen vastaus Johannekselle oli, jälleen välikäsien kautta: ”Kertokaa, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”

Jumalan lupaukset todella toteutuivat ja ne toteutuvat edelleen. Työ ei ollut turhaa, usko ei ole turhaa. ”Mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.”

Siunattua adventin aikaa!

Aija Niemelä Kurikan aluekappalainen

 Ajatus maailmanlopusta on ollut osa kristinuskoa alusta lähtien – kai ihmiskunta on koko olemassaolonsa ajan tiennyt, että joskus ihmisen aika maan päällä vielä päättyy. Nyt se tuntuu todellisemmalta ilmastokatastrofin edessä, rikkaiden suunnitellessa pakoa ulkoavaruuteen. Kristityille asiassa on kuitenkin myös lohtu – Kristus palaa maan päälle, kun lopun ajat koittavat ja ottaa luokseen omansa.

Raamattu antaa erilaisia ohjeita siihen, miten ajan loppumista tulisi maan päällä odotella. Rauhassa tulisi kilvoitella, mietiskellä uskon asioita ja elää kunniallisesti, valmiina lähtemään, kun kutsu käy.

Jokaisen sukupolven aikana on ollut ihmisiä, jotka ovat olleet täysin varmoja maailmanlopun aikojen alkaneen. Usein se on johtanut arjesta irtautumiseen, hengelliseen väkivaltaan, mihin ikinä. Mielestäni Raamattu ei kuitenkaan ohjaa tällaiseen odottamiseen, ennustamiseen ja elämästä luopumiseen. Meitä pikemminkin kehotetaan elämään jatkuvasti niin, että teemme oikein. Elämämme tarkoitus on rakastaa lähimmäistämme ja sen pitäisi näkyä elämässämme.

Totuutta on se, ettei meistä kellään ole tietoa siitä, milloin on viimeiset hetkemme täällä. Eräs pastori kerran lohdutti meitä silloisia nuoria, että kristityn elämässä on kaksi tavoitetta: joko Jeesus palaa takaisin maan päälle tai me ehdimme kuolla ennen sitä. Kaikki muu oli hänen mielestään turhaa ja ylimääräistä.

Elämän kiireen keskellä kuitenkin unohtuu usein elämän tärkeimmät asiat. Rakkaus, yhteys lähimmäiseen, kiintymys, läheisyys, kohtaaminen. Elämä vain vilisee ohi ilman, että arjesta saa kunnolla kiinni. Elämää suorittaa eteenpäin ja haaveilee, että jonain hetkenä vielä tekee niitä asioita, joista unelmoi.

Siksi on hyvä, että meitä adventtina muistutetaan maailman rajallisuudesta. Siitä, että jonain hetkenä Kristus palaa kunniassa takaisin ja elämä täällä maan päällä on ohitse. Siten ehkä muistamme elää nyt, tehdä nyt oikein, valita nyt rakkauden ja hyväksynnän.

 Matt. 25: 31-46 

Viimeinen tuomio on otsikkona pyhän tekstissä. Lause saattaa nostattaa kylmiä väreitä ja ehkä hieman pelkoakin. Mutta kun tekstin lukee läpi ja muistaa Jeesuksen lupauksen pelastuksesta, eikä tämä kohta ole enää niin uhkaava.  

Jeesus varoittaa painavin sanoin siitä, mitä meidän tekemämme synnit tekevät toisille ihmisille ja miten suuressa arvossa rakkaudesta käsin tehdyt teot ovat. Itselleni tämä kohta on tuottanut tunnontuskia, kun Jeesus sanoo: ”Kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle”. Tämä kohta nousee mieleeni silloin, kun näen kadulla huonossa kunnossa olevan ihmisen. En uskalla välttämättä mennä yksin kysymään, onko kaikki hyvin. Niissä hetkissä olen järkeillyt asian niin, että en voi riskeerata omaa turvallisuuttani. Silloin mietin vaihtoehtoisia tapoja auttaa lähimmäistä, esimerkiksi soitan hätäkeskukseen. Se on vähintä, mitä voin ja mitä minun pitää tehdä. Kun vain käytämme luovuutta ja maalaisjärkeä, niin osaamme kyllä auttaa toisiamme.  

Aikuistuessani olen huomannut, että tällaisia tilanteita tulee omassa lähipiirissäni vastaan. Olin noin 23-vuotias, kun isoisäni sairastui muistisairauteen. Hän ei aina tunnistanut minua tai muistanut, mistä viimeksi olimme puhuneet. Hänestä tuli hiljaisempi ja arempi ihminen, vaikka olin tottunut näkemään hänet nauravaisena. Kipuilin, kuinka vaikeaa hänen luonaan oli käydä, koska minun piti kasvaa aikuisen lapsenlapsen rooliin. Kävin kylässä, juttelin niitä näitä ja olin tukena hänelle, vaikka aiemmin roolit olivat toisinpäin. Olen iloinen siitä, että kävin hänen luonaan, vaikka se oli vaikeaa. Viimeisiksi sanoiksi sanoin hänelle, että olet rakas. Pitkästä aikaa hänen kasvoilleen nousi hymy.  

Janna Renko 

Nuorisotyönohjaaja