Luukas 11: 5-13

Kyseinen Raamatunkohta on yksi kohdista, mikä tuntuu välillä vaikealta omaan elämään suhteutettuna. Rippikoulussa opetetaan rukous-oppitunnilla Jumalan vastaavan meidän rukouksiimme. Rippikoululaiset ovat oppineet rukouksen olevan keskustelua Jumalan kanssa ja ennen kaikkea Jumalan myös meille puhuvan. Välillä se Jumalan puhe meille on ehkä vaikea kuulla.

Usein opetamme rippikoulussa Jumalan vastaavan liikennevalomallin mukaisesti rukouksiin kolmella tavalla. Punainen valo – emme saa mitä pyydämme, keltainen valo – Jumala pyytää meitä odottamaan ja vihreä valo – Jumala antaa pyyntömme tapahtua. Miksi Jumala ei tunnu juuri koskaan näyttävän vihreää valoa silloin kun sitä kaipaisi ? Vai onko keltaisen valon aikana liian malttamaton mieli odottaa.

Jumala ei kuitenkaan toimi karkkiautomaattina, jolta voimme tilata ihan mitä haluamme. Näinkin olen itse riparitunnilla opettanut. Onneksi Jumala kuitenkin lupaa, että ketään joka häntä etsii hän ei kiellä tulemaan luokseen. Näin jääräpäisen uskovan olisi hyvä opetellakin Jumalan äänen kuulemista. Omassa rukouselämässään on nähnyt punaisia valoja, joskus on huomannut kuinka keltainen palaa ja joinain kertoina vihreä on selkeästi kirkkaana loistanut. Onneksi hänen rakkautensa meihin ei kuitenkaan järky riippumatta valon väristä.

                                                                                                                Petri Sorva
                                                                                                                Lähetyssihteeri-Nuorisotyönohjaaja

                                                                                                                              

 

Kalastuskausi on kuulemma vähitellen alkamassa. Innokkaimmat ovat tietysti olleet kaloja narraamassa koko talven. Varmaan nyt saa pilkkihaalarit jo laittaa naulaan, vaikka takatalvea toiset toki totutusti povaavatkin. Jos pesäpallokausi ei vielä toukokuussa pääse kunnolla vauhtiin, aion kyllä varmaan itsekin harkita uuden haavin hankintaa ja vieheitten virittelyä. Mukavaa puuhaahan kalahommat ovat. 

 

Epäilemättä huhtikuun 29. päivä on sopiva myös kalastuskauden avaukseen, mutta varma tieto on, että päivä tunnetaan laajasti läntisessä kristikunnassa Katariina Sienalaisen muistopäivänä. Sienan tasavallassa syntynyt nuori nainen kuoli 29.4.1380 vain 33-vuotiaana. Kirkon historiassa on vakiintunut tapa, että edesmenneitä muistellaan heidän kuolinpäivänään eli taivaallisena ”syntymäpäivänään”. 

 

Katariinaa ei tietääkseni tunneta intohimoisena kalastajana. Hänen aikanaan virkistyskalastus ei toki tainnut muutenkaan olla yleistä eivätkä naiset todennäköisesti useinkaan toimineet kala-alalla. Silti keski-italialaisessa Sienan tasavallassa syntynyttä Katariinaa voi pitää omalla ”toimialallaan” naisena, joka ui vastavirtaan: hän oli naimattomana toteuttaen hengellistä kutsumustaan menemättä luostariin. Ajan käytäntönä olisi ollut solmia avioliitto tai omistautua rukoukselle kokonaan maailmasta eristäytyneenä. 

 

Nykyään ajatellaan monesti, että Jumala on jotain ihmistä ”vastapäätä” olevaa – jokin enemmän tai vähemmän tuntematon Toinen, johon voimme tavoitteemme mukaan ottaa etäisyyttä tai jonka kanssa pyrkiä läheisyyteen. Katariina, jonka myöhempi maailma tuntee suurena rukouksen opettajana, vertasi Jumalaa mereen, jossa me olemme kaloja. Ajatus tulee lähelle Paavalin Ateenassa lausumaa: ”hänessä me elämme, liikumme ja olemme”. 

 

Olen vähäisen kalastuskokemukseni kautta ”tavannut” useita kaloja, mutten usko niitten pohtineen veden merkitystä elämälleen; olennaista on, että vesi kantaa ja mahdollistaa elämän. Tiedämmehän me, miten meren ja järven asukit tulevat toimeen kuivalla maalla. 

 

Rami Niemi
Jalasjärven kappalainen
Kurikan seurakunta 

 

 Jurvan ja Kurikan kirkoissa alttari on idän eli nousevan auringon puolella vanhojen kirkkorakennusten tapaan. Viikon ensimmäisenä, vaikka nykykalenterissa viikon viimeisenä, päivänä sunnuntaina, ylösnousemuksen päivän aamuna nouseva aurinko tervehtii kokoontunutta kirkkokansaa. Keskiaikaisissa kivikirkoissa tämä toteutui kirjaimellisesti kuori- eli alttariosan yllä olevasta ikkunasta, jonka edessä katosta riippuva krusifiksi julistaa näin Jeesusta kuoleman vallan voittajana: Kristuksen ristin takaa loistaa ylösnousemuksen aurinko. Jurvan ja Kurikan kirkoissa ei ole alttari-ikkunaa, mutta molempien kirkkojen alttareissa on kuvattu risti tavalla tai toisella.

Viimeisen vuoden aikana ei ole juuri kokoonnuttu missään kirkossa ja monelle kirkon alttari on näkynyt lähinnä striimin välityksellä ja silloin katse on ollut ties mihin ilmansuuntaan vain. Jumalanpalveluksen seuraamista on voinut sävyttää monenlainen oheistoiminta alkaen aamupalan syömisestä ja kuuntelu on voinut olla tärkeämpää kuin katsominen. Joku taas aamu-unisena kääntää mieluiten kylkeä pyhäaamuna klo 10 jumalanpalveluksen alkaessa ja katsoo ehkä striimin illalla. Jollekin taas riittää tieto, että jossakin kirkossa vietetään pyhänä jumalanpalvelusta. Toinen taas ei ajattele sunnuntaita mitenkään pyhänä, johon liittyisi kirkossa käynti tai sen seuraaminen netistä. Alttarin ilmansuunta jää näin sivuseikaksi ja symboliseksi.

Luonnon lakina on yön ja päivän vaihtelu, johon olennaisesti kuuluvat niin ilta kuin aamukin. Vaikka auringon nousut siinä missä laskutkin ovat vaikuttavia näkyjä, niin niiden näkemättä jääminen ei estä todellista ylösnousemuksen aurinkoa, Kristusta. Sanoma synnin ja kuoleman vallan voittajasta kohtaa tänäänkin jokaisen, olit sitten aamu- tai iltavirkku, tottunut käymään kirkossa tai et tai olit sitten missä tahansa. Siksi yhä tänään ovat totta Ilmestyskirjan (1:8) sanat: ’Minä olen A ja O, alku ja loppu», sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias.’

Teemu Leino

 

Elämme maailmassa, jossa kaikki on katoavaista. Myös ihmisen elämä on lyhyt. Läheisen ihmisen kuollessa elämän katoavaisuus tulee kovin lähelle. Silloin ihmiselle voi herätä monenlaisia tunteita: surua, ahdistusta, vihaa, kiitollisuutta hyvistä ajoista ja muistoista. Kuluneen reilun vuoden aikana katoavaisuus ja elämän epävarmuus on näyttäytynyt usein koronapandemian muodossa. Pandemia ja siihen liittyvä eristäytyminen on monien tutkimusten mukaan aiheuttanut ihmisissä henkistä pahoinvointia. Se ei ole mikään ihme, sillä ihminen tarvitsee toista ihmistä.

Ensi pyhän evankeliumissa Jeesus lohduttaa kaikkia, joita kuoleman suru ja elämän epävarmuus on koskettanut. Hän puhuu taivastoivosta. Jeesus vakuuttaa meille: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.”

Jeesuksen sanoissa on tiiviisti ilmaistuna se, mistä kristillisessä toivossa on kysymys. Kun me uskomme Jumalaan ja syntien sovitukseen, saamme olla luottavaisella mielellä. Jeesus on sanansa mukaisesti itse valmistanut meille sijan taivaassa. Tämä pääsiäisen ilosanoma kutsuu ja rohkaisee meitä luottamukseen, että kerran koittaa päivä, jolloin kyyneleemme pyyhitään pois.

Niin kauan kuin me täällä vaellamme, on meidän tehtävämme lievittää toinen toisemme hätää. Meitä kutsumaan lohduttamaan surevia, tukemaan heikkoja ja olemaan läsnä yksinäisen ihmisen elämässä. Meidät on luotu tänne toinen toistamme varten. Tässä lähimmäisen tehtävässä meitä rohkaisee se, että meidän ei tarvitse tehdä sitä omassa voimassamme. Vapahtajamme on itse luvannut olla kanssamme kaikissa elämämme vaiheissa. Hän kulkee rinnallamme ja hänet me kohtaamme myös kärsivissä lähimmäisissämme.

Tapani Virkkala

seurakuntapastori

Jalasjärven kappeliseurakunta

 ”Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ’Rauha teille.’” Uskon, että me kaikki alamme jo kaivata kipeästi rauhallista ja tavallista arkea; sellaista elämää, jossa ei jatkuvasti tarvita kasvomaskeja ja jossa ystäviä voi halata ja tuttavia saa kätellä. Odotamme maailmaa, jossa näkymätön uhka ja sen aiheuttama pelko ei hallitse elämäämme.  

 

Rauhan rakentaminen eri tavoin on tärkeää. Terveydenhuoltoväki tekee kaikkensa, että saisimme rauhan koronapandemialta. Rauhaa tulee kuitenkin meidän jokaisen rakentaa ympärillemme, jos olemme Jumalan lapsia. ”Autuaita ovat rauhantekijät; he saavat Jumalan lapsen nimen”, sanotaan Jeesuksen vuorisaarnassa.  

 

Kutsu rauhaan on kutsu yhteisen ja jakamattoman, Jumalan luoman ja Kristuksen lunastaman ihmisyyden tunnistamiseen ja tunnustamiseen meissä jokaisessa. Se on perustavampaa kuin mitkään muut tekijät tai sellaiset identiteetit, jotka erottavat meidät muista. Rauha ihmisten välillä voi vallita vasta, kun näemme itsemme toistemme ja koko luomakunnan veljinä ja sisarina. 

 

Synnin ja kuoleman voimat uhkaavat repiä meidät erillemme ja hajottaa Kristuksessa luodun ihmiskunnan ykseyden. Lopulta suurin rauhattomuus ja sota vallitsevat ihmisen sydämessä. Tähän viittaamme puhuessamme synnistä.  

 

Pääsiäisen sanoma on, että synnin ja kuoleman valta on voitettu. ”Naisen siemen” on polkenut käärmeen pään murskaksi. Farao on suistunut vaunuineen meren pohjaan. Puhdas Karitsa on teurastettu ja hänen veressään meidän vaatteemme on valkaistu. Näilläkin kuvilla Raamattu kuvaa Kristuksen pääsiäismysteeriä. Kaikkien sanoma on sama: rauhan ja sovinnon aika on koittanut.  

 

Edelleen Jeesus sanoo: ”Te olette tämän todistajat”. Meidät, joille on julistettu rauha, on lähetetty rauhantekijöiksi ja siten Ylösnousseen todistajiksi tämän maailman keskelle. 

 

Rami Niemi
Jalasjärven kappalainen
Kurikan seurakunta 

Muistan, miten istuin vuosia sitten kummityttöni kanssa kotikirkossamme perhejumalanpalveluksessa. Hymyssä suin seurasin, miten tuo pieni tyttö katseli ympärilleen ja kuunteli tarkkaavaisesti papin puhetta. Jossain vaiheessa jumalanpalvelusta hän totesi iloisesti: ”Jeesus elää!” Tästä suuresta ilosta kertoo myös pääsiäispäivän evankeliumi Matt. 28:1−8.

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.” Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.

Kolmantena päivänä kaikki oli toisin. Pimeys väistyi, aurinko paistoi ja enkeli oli vierittänyt kiven pois haudan suulta. Haudalle tulleet naiset olivat ensimmäisiä, jotka saivat vastaanottaa riemullisen viestin Jeesuksesta. Heille tuli kiire lähteä kertomaan opetuslapsille tästä suuresta ilosta. Varhaisen pääsiäisaamun ilo oli vielä epätodellisen tuntuista, mutta silti täynnä riemua. Opetuslapsetkin olivat aluksi ymmällään naisten tuomasta viestistä.

Entä sitten me, tämän päivän ihmiset? Taipuuko sydämemme pääsiäisen iloon vai olemmeko käpertyneet omiin huoliimme? Pääsiäisaamun valo pyrkii sinunkin luoksesi, vaikka sinusta tuntuisi miltä. Jumalan rakkaus ei ahdista, vaan kutsuu luokseen. Vastassa on Jumalan turvallinen käsi, joka tarttuu sinuun ja kuulet sanat: ”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi!”

Riikka Ylipeltola

Diakoniatyöntekijä

Jalasjärven kappeliseurakunta

 Näin miettivät naiset astellessaan sapatin jälkeisen aamun hämäryydessä Jeesuksen haudalle. Suru oli täyttänyt Jeesuksen läheisten opetuslasten ja äidin sydämen. He eivät voineet uskoa, että Jeesus oli poissa. Naisilla oli korit, joissa oli hyväntuoksuisia voiteita ja yrttejä. He aikoivat voidella Jeesuksen ruumiin, niin kuin silloin oli tapana. Heidän tultua haudalle maa alkoi vavahdella ja järistä. Herran enkeli laskeutui taivaasta, vieritti kiven pois ja istuutui sen päälle. Enkeli oli hohtava kuin salama ja vaatteet valkeat kuin lumi. Haudalla olevat vartijat pelästyivät, vapisivat ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli sanoi naisille: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet!” (Matt 28:5-7) Naiset lähtivät juoksujalkaa haudalta, yhtä aikaa peloissaan ja riemuissaan, kertomaan Jeesuksen opetuslapsille, mitä olivat haudalla nähneet ja kuulleet. Kaikki Raamatun evankeliumit kertovat hieman eri tavalla, kuka Jeesuksen ystävistä haudalle tuli ja mitä siellä tapahtui. Silti kaikilla sama ilouutinen: ”Älkää pelätkö! Ei hän ole enää täällä.” Lasten virren sanoin: ”Jeesus nousi haudastaan ja elää ikuisesti.” Tuo viesti kaikuu halki maailman tänäkin pääsiäisenä ja on tarkoitettu meille jokaiselle, sinulle ja minulle. Tuona pääsiäisenä kauan aikaa sitten, suru ja ilo kulkivat käsikkäin. Mitä tuo pääsiäisaamun viesti sitten meille merkitsee? Haluamme helposti antaa toinen toisillemme kuvan, että pärjäämme omillamme ja omin voimin. ”Ei tartte auttaa” ajatuksella. On aika vaikeaa antaa oman elämän hallinta jollekkin tai myöntää ettemme jaksa yksin. Tosiasia on kuitenkin, ettemme selviä yksin, ilman Jumalaa, ilman Jeesusta. Vain uskoen tähän pääsiäisaamun viestiin; Jumalan rakkauteen pojassaan Jeesuksessa, me saamme syntimme anteeksi. Jeesus kuoli ristillä sinun ja minun vuoksi. Hän sovitti syntimme. Ja mikä parasta, Jeesus ei jäänyt ristille, vaan tyhjä risti kertoo: Hän elää! Hän on ylösnoussut! Ota siis rohkeasti Jeesuksen kädestä kiinni, anna hänen johdattaa, hoitaa, parantaa ja antaa anteeksi. On turvallista jättää elämänsä Jumalan kämmenelle ja luottaa Hänen huolenpitoon ja rakkauteen. Siionin kanteleen laulun sanoin rukoillen: ”Mua tartu käteen Herra ja taluta, niin että pääsen kerran mä kotia. En jaksa käydä yksin, vaan lankean. Vie kanssas käsityksin, niin uskallan.” (Sk 256)

Pia Salisvuo, vastaava lastenohjaaja