Olemme parina viime kesänä tehneet takapihallemme uudistuksia. Puita kaadettiin, ja tuli tilaa rakentaa terassi. Olimme puolisoni kanssa rakentamisen suhteen liikkeellä nollakokemuksella, mutta sen tiesimme, että perustukset piti tehdä huolellisesti. Vietimme monet kesäillat parisuhdeaikaa kiertämällä ruuvipaaluja yllättävän kiviseksi paljastuneelle tontillemme, toinen rautakangen toisessa päässä ja toinen toisessa. Routarajan syvyys oli jossain määrin arvoitus, mutta sen alapuolelle perustus piti saada. Muuten laiskuus kostautuisi talven jälkeen notkuvana terassin lattiana.

Sunnuntaina 24.10. vietetään reformaation päivää, jolloin ajatukset palaavat kristillisen uskomme perusteisiin. On monia uskontoja ja jumalia; mikä siis tekee kristinuskosta erityisen? Uskontomme perusasiat on tiivistetty uskontunnustukseen, joka jumalanpalveluksessa lausutaan yhteen ääneen. Kristinuskon erottaa muista uskonnoista Jeesus Kristus. Hän oli se, joka uhrautui kaikkien puolesta, jotta meillä olisi rauha ja vapaus tässä elämässä ja tulevaisuus taivaassa.

”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.

Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.” (1. Kor. 3:11)

Ihmisellä äidinkieli on se, jonka osaamisen varaan kaikkien muiden kielten oppiminen perustuu. Samoin ajattelen, että oman uskonnon tuntemisen varaan perustuu muiden uskontojen ymmärtäminen. Jälleen uusi ikäluokka aloitti kristinuskon perusteiden opiskelun rippikoulussa. Sitä ennen pohjaa on luotu jo koulussa, monella myös kotona ja päiväkerhossa. Mahdollisuus uskonnolliseen äidinkieleen antaa hyvän pohjan käydä dialogia myös toisin uskovien kanssa ilman, että oma maailmankuva keikahtaa. Uskon perusasioihin on myös aikuisena hyvä aika ajoin palata.

Kun ruuvipaalut ovat routarajan alapuolella, ankarat talvisäät saavat koetella rauhassa. Lattia ei notku, kun perustusten eteen on nähty vaivaa. Routarajan alapuolella on se, mikä ei muutu. Siellä on se, minkä varaan tohtii rakentaa. Siellä on Jeesus Kristus.

Suvi Tamminen

Kanttori

Kurikan alueseurakunta

 

Olin autolla liikenteessä. Ajelin navigaattorin ohjeiden mukaisesti, mutta en löytänyt perille. Osoite oli oikein, kartta oli oikein, mutta olosuhteet olivat muuttuneet. Paikallistuntemuksella pääsin perille. Talon väki hymyili ja kertoi, että kaikille vieraille käy samalla tavoin.

Erään kerran ajoin rekan perässä, jonka takana oli teksti ”PITKÄ”. Tiesin että pitää varata turvallinen paikka ohittamiselle. Samalla ajattelin, onkohan rekan matka pitkä. Ammattilainen työssään jostakin jonnekin ja me kuljemme hetken matkaa peräkkäin.

Evankelista Johannes on tallettanut Jeesuksen puheen lähetettynä elämisestä (Joh 13:16-20). Siinä on kyse matkasta, jolla ollaan koko ajan, joka päivä. Siinä ei puhuta tavoitteesta tai maalista. Jeesus on lähettänyt seuraajansa olemaan ja elämään koko ajan kristityn elämää toisten keskuudessa. Matkalla voi tulla vastaan mitä tahansa. Tärkeintä on olla oma itsensä omana persoonana ja samalla Jeesuksen lähettämänä. Silloin toteutuu myös Jeesuksen vertaukset valona tai suolana olemisesta.

Tie valmis on, nyt tunnen sen
ja lähden matkaan palvellen.
Voin jakaa, minkä itse saan,
rohkaista muita kulkemaan.

                Virsi 511:6

Pääsin vuosia sitten erään kilpapurjehtijan kyytiin ja hän kertoi purjehtimisesta. Mieleeni jäi hänen lauseensa heti alussa: ”Nyt olemme perillä.” Olimme juuri irrottautuneet laiturista ja aloittaneet purjehduksen. Hän kertoi, että matka on tärkein, koko ajan saa olla perillä.

Se mitä me olemme saaneet Jumalalta, sitä me voimme jakaa. Kun Jumala on rakastanut meitä, me voimme rakastaa toisia ihmisiä. Jumala ei tarvitse meiltä vastarakkautta, vaan hän tarvitsee kädet ja jalat ihmisten keskelle. Kun välitämme Jumalan rakkautta elämämme kautta, olemme silloin Jumalan lähettämiä ja osana hänen työtään. Ja sen aika on joka päivä.

 

Heikki Sariola

kirkkoherra

 Mitä usko on? Usko on luottamista ja turvautumista Jumalaan, Jumalan olemassaolon tunnustamista. Usko on Jumalan työtä meissä, lahja. Usko on henkilökohtainen vakaumus, myönteinen vastaus Jumalan kutsuun. Epäusko on uskon vastakohta, tietoinen päätös kääntyä pois Jumalasta, olla etsimättä yhteyttä Jumalaan, haluttomuutta ottaa vastaan Jumalan armoa ja rakkautta.

Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Elinaikanaan Jeesusta epäiltiin, hänen sanoihinsa ja tekoihinsa loukkaannuttiin tai ne torjuttiin. Epäuskoiset pitivät häntä kansan villitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat tänäkin päivänä kristityn sydämessä. Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita.

Minun on vaikea uskoa sellaista mitä ei näe. Miten voin olla varma siitä, että sinä olet olemassa, Jumala, kun sinua ei näy? Toisaalta tiedän, että monet sellaiset asiat, joita en ole nähnyt, ovat kuitenkin varmasti olemassa. Minun olisi helpompi uskoa sinuun, Jumala, jos näkisin sinusta edes jotain. Onko se mahdollista? Voisitko jotenkin vastata minulle? Kyllä minä tiedän, ettei sinun olemassaolosi ole minun uskomisestani kiinni. Mutta uskothan, että minä tahtoisin uskoa sinuun. (Kotien rukouskirja)

Epäily ei ole epäuskoa. Epäily on kipuilua vaikeiden asioiden kanssa. Meistä jokainen kohtaa elämässään hetkiä, jotka laittavat kysymään, onko Jumalaa olemassa tai mitä Hän kaikella tarkoittaa. Kun suhde Jumalaan lujittuu, epäilykset voivat hälvetä. Jeesuskin vakuuttaa, että jokainen, joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, ovatko hänen opetuksensa lähtöisin Jumalasta vai puhuuko hän omiaan (Joh. 7:17).

Usko on avara maisema, joka aukeaa kalliolta kaikkiin ilmansuuntiin. Usko on tuuli, joka puhaltaa sinut liikkeelle yhä uudestaan, paikkoihin, joista et ole osannut edes unelmoida, maailmoihin, joihin tällä hetkellä et luulisi koskaan joutuvasi, luo ihmisten, joihin et arvaisi koskaan tutustuvasti. Usko on ääni, joka kuiskaa määrätietoisesti: lähde matkaan! Lähde matkaan, vaikka et tiedä, minne tie sinut johtaa. Lähde matkaan, kysymättä, mitä se tulee sinulle maksamaan. (Anne-Mari Kaskinen)

Heli Leppälä

Olemme saaneet nauttia tällä viikolla kirkkaista, kuulaista ja aurinkoisista syksyn päivistä, jotka saavat ruskan värit kukoistamaan. Mutta hyvinkin pian valo ja kirkkaus vähenevät ja pimeää aikaa on vuorokaudessa runsaasti enemmän. Silloin huomaa helposti, että valolla on iso merkitys elämässä. Nuoruudestani muistan tilanteen, kun poljin keskellä yötä pimeässä kotiin nuortenillasta. Sivukylällä ei katulamppuja ollut ja pyörän valokin oli mennyt rikki. Vaikka olin jo lähes täysi-ikäinen, pimeys pelotti. Aloin laulaa isolla äänellä erään gospelyhtyeen laulua: ”Olen turvassa, enää pelkää en. Siivet tuhannet suojaavat enkelien. Olen turvassa, taakse katso en, siivet tuhannet suojaavat enkelien.” Laulu rauhoitti villinä laukkaavan mielikuvituksen ja pääsin kotiin nukkumaan.

Tulevan sunnuntain aihe kirkkovuodessa on mikkelinpäivä. Enkelien ja lasten päivä. Mikkelinpäivänä tutkistellaan enkelien merkitystä ja tehtäviä. Jumalan sanansaattajina enkelit suojelevat ja opastavat ihmisiä sekä muistuttavat meitä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Olen kuullut monien ihmisten tarinoita varjeluksesta, jota he elämässään ovat kokeneet, mutta myös kertomuksia arjen enkeleistä, jotka ovat juuri oikealla hetkellä olleet apuna ja tukena elämän vaikeassa tilanteessa. Myös Jeesus otti usein esimerkiksi lähimmäisen rakkauden ja suhtautumisen toisiin ihmisiin. Jeesukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin läheistemme hyväksi, voiman toimia arjen enkeleinä toisillemme.

Rakas taivaallinen Isämme. Kiitos valtakuntasi ihmeellisistä lahjoista. Kiitos, että lähetät tiellemme enkeleitä, jotka varjelevat ja johdattavat meitä. Auta meitä muistamaan, että enkelit tulevat joskus luoksemme ihmisen hahmossa. Opeta meitä kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ja osoittamaan kodeissamme rakkautta ja vieraanvaraisuutta. Kuule meitä Jeesuksen tähden.

Hanna Silvola

Syksy on jo sen verran pitkällä, että ensi pyhänä vietämme mikkelinpäivää, enkelien ja lasten pyhää. Mikkelinpäivän evankeliumissa opetuslapsia vaivasi kysymys, että kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Varmaan opetuslapset ajattelivat, että he ovat näitä kaikkein suurimpia taivaassakin, kun olivat saaneet jo kauan seurata Jeesusta. Mutta Jeesus teki jotain yllättävää. Hän kutsui luokseen lapsen ja asetti lapsen ihmisten keskelle. Jeesus opettaa meitä kaikkia: Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Näin Jeesus kertoo, että meidän aikuisten tulee ottaa lapsesta esimerkkiä.

Mitä me aikuiset voimme oppia lapsilta? Paljonkin! Ensimmäisenä tulee mieleen luottamus. Jos asiat ovat hyvin, mikään ei häiritse lapsen iloa eikä uhkaa hänen olemassaoloaan, sillä lapsi tietää, että äiti ja isä ovat lähellä. Sama koskee lapsen uskoa Jumalaan: Lapsen luottamus Jumalaan on aitoa ja syvää.

Jeesus antaa meille neuvon: Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen se ottaa luokseen minut. Tämä tarkoittaa, että kun me annamme arvon lapselle, me otamme vastaan itse Jeesuksen. Lapsessa me saamme katsella Jumalan luomistyön suurta ihmettä. Jeesus opettaa meitä vielä lisää. Hän sanoo: Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.» Jeesus neuvoo, että ketään lasta ei saa halveksia, sillä jokaisella lapsella on oma enkelinsä. Niin tärkeitä lapset ovat Jumalan silmissä.

Me kaikki olemme Jumalan lapsia, sillä kasteessa meidät on kutsuttu taivaan Isän lapsiksi ja Jeesuksen opetuslapsiksi. Vaikka elämässä on joskus hankalia aikoja: surua, sairautta ja huolta, meitä rohkaisee se, että enkeli taluttaa kaikkia pieniä ja suuria kulkijoita. Enkelin, taivaan Isän sanansaattajan seurassa on turvallista matkata.

Tapani Virkkala,
Jalasjärven kappeliseurakunta

 Miten niin kristitty on vapaa?  Eivätkö he, joita uskoviksi kutsutaan ja jotka sanovat olevansa uskossa, ole erityisen paljon sääntöjä, joita heidän on noudatettava? Kuinka niin kristitty on vapaa?  Näin monesti ajatellaan, eikö uskovaksi tunnustautuvalla ole paljon asioita, joita ei saa tehdä? Haluaako tai kehtaako edes kukaan sanoa olevansa uskossa? Eikö kristityksi, Jeesukseen uskovaksi tunnustautuminen ole noloa? Näiden kysymysten äärellä olimme eräässä kohtaamisessa.  

Niin helposti ajatellaan, että jos tunnustaa uskonsa, odotetaan hänen olevan synnitön, täydellinen ja virheetön, tai luullaan että hän pitää itseään parempana ihmisenä kuin muut. Mutta mihin Kristus meidät vapauttaa? Kyllä meidän kaikkien pitää noudattaa sääntöjä ja lakeja, vaikka toisaalta sanotaankin, että meidät on vapautettu lain alta.

Kun kertaamme kymmentä käskyä, voi hyvin nopeasti todeta, että nyt tuli niin paljon sääntöjä, tiukat käskyt, joita en kykene täyttämään. En omin voimin siihen kykene, en mitenkään pysty elämään noiden käskyjen mukaan. Joka päivä joudun toteamaan, että en onnistunut tänäänkään toteuttamaan yhtäkään käskyä. Jos en pahaa tekoa tehnyt niin ajatuksiani ainakaan en kehtaisi kenellekään tunnustaa.

 Siksi Jumala antoikin oman Poikansa maailmaan: syntyä, kasvaa, elää ja kuolla meidän vuoksemme. Jeesus tuli vapauttamaan meidät synnin orjuudesta, antamaan meille kristityn vapauden.  Jeesus sovitti kuolemallaan minun ja sinun kaikki synnit. Minun ei tarvitse tehdä mitään kelvatakseni Jumalalle, saan ottaa vastaan lahjan, armosta. Jeesuksen sovitus työ riittää, uskothan sen?

Jumala, Isämme,
sinä olet vapauttanut meidät lain orjuudesta.
Auta pysymään tässä vapaudessa.
Varjele meitä sitomasta itseämme tapoihin ja tottumuksiin,
jotka estävät rakastamasta sinua ja lähimmäisiämme.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

 

Virpi Skytte

 

Matt. 11:25-30: ”Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” 

Tämän pyhän aiheena on kiitollisuus. Tekstissä minua puhuttelee, miten Jeesus iloitsee lapsenmielisistä ihmisistä. Tulee väistämättä mieleen, kun Jeesus sanoo, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. On kiehtovaa, ettei Jeesus varsinaisesti avaa enempää, miksi lapsenmielisyys on tärkeää. Luulen että Jeesuksen ajatus on kuitenkin löydettävissä. Lapset ovat avoimia, uteliaita ja uskaltavat kysyä. Samaten lasten usko on todella vankkaa. Raamatussa toistetaan: älkää pelätkö, uskaltakaa luottaa ja tulkaa luokseni. Me aikuiset tarvitsemme vakuuttelua ja muistutusta enemmän, kuin lapset. Osaamme epäröidä, kyseenalaistaa, ajatella monimutkaisesti ja stressata. Välillä kaipaan lapsuuden kesäpäiviä ilman huolen häivää. Mutta juuri sen vuoksi on hyvä muistuttaa itselle, että Jumalan luona voi välillä päästää irti ja olla huoleton.  

Pyhän tekstistä nousee monta kiitollisuuden aihetta. Kiitollisuus on tärkeää etenkin niissä hetkissä, kun tuntuu ettei mikään onnistu. Kun miettii, mistä kaikesta on kiitollinen, tulee sellainen olo, että kyllä kaikki lopulta järjestyy. Haastan sinut miettimään tekstin äärellä, mistä sinä olet kiitollinen? 


Janna Renko 

Nuorisotyönohjaaja, Kurikan seurakunta