Minä uskon, vaikken näe sanotaan Petri Laaksosen laulussa, joka tuli mieleeni kun luin ensi sunnuntain evankeliumitekstin. Se löytyy Johanneksen evankeliumista: Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh. 4:39–42)
On vaikea uskoa asioita, joita ei omin silmin näe. Jeesuksen omin silmin nähneillä oli varmasti paljon helpompi uskoa todeksi Hänet ja Hänen ihmetekonsa, kuin meillä, jotka elämme 2000 vuotta myöhemmin. Meillä on olemassa uskomme perustana Raamattu. Pyhä Henki toimii edelleen ja ihmeitäkin tapahtuu. Mutta usein meidän pitää kuitenkin uskoa, vaikkemme näe. Raamatussa sanotaan, että sinapinsiemenen verran uskoa riittää. Siis vain vähäinenkin usko riittää. Virren 389 viidennessä säkeistössä on sanat:
Jos joudut epäilyksiin, kun murheet saartavat, niin Herran kädet yksin sinua kantavat.
Kaikissa vaiheissa on Herra turvana. Hänelle kiitos olkoon armonsa avusta!
Tähän voimme turvallisin mielin luottaa. Jumala kulkee aina kanssamme, vaikka oma uskomme välillä horjuu. Jumala ei hylkää meitä koskaan, vaikka me hylkäisimme Hänet.
– Samuli Niiles, vt. kanttori, Jalasjärven kappeliseurakunta
