”Rakkaus on aina velassa” Näin luki koukeroisin kirjaimin koristeellisessa, suuressa huoneentaulussa hyvän nuoruudenaikaisen ystäväni kodissa. Tuo koti oli Tiistenjoen pappila ja taulun paikka oli ulosjohtavan oven yläpuolella. Taulua ja sen sanomaa ei voinut olla huomaamatta. Sanat tuntuivat tosilta. Eivät ne tuntuneet vaativilta vaan lempeältä kehotukselta. Siinä annettiin tehtävä, joka ei lopu koskaan.                                        

Taulu tuli mieleeni, kun luin ensi sunnuntain tekstin, jossa Jeesukselta kysyttiin, mikä on suurin käsky laissa. ”Jeesus vastasi: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Matt.22:37-39. 

Emme taida pystyä tuota käskyä täyttämään pyrkimyksistä huolimatta. Niin vahva ja voimakas on oma itsekäs minämme. Paremmin meihin sopivat Jaakko Haavion kirjoittamat säkeet:         

                  On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.
                  Suo, että mielen itsekkään pois panna, Jeesus, voisin.
                  Kas loukkaannun, kun joku ei mun tahtoani nouda.
                  Ja kun mun auttaa pitäisi, en viitsi enkä jouda.
                  Oi Herra, tätä rukoilen, mä muuttuako voisin.
                  On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.

Jos muistaisimme, että ”Rakkaus on aina velassa”, emme koskaan voisi rakastaa toisiamme liikaa. Voisimme ehkä joskus työntää syrjään itsekkyytemme ja asettaa toisen ihmisen tarpeet omiemme edelle. Ehkä silloin helpommin antaisimme liiastamme tarvitseville. Ehkä voisimme paremmin ymmärtää toisia, joskus joustaa omista aikatauluistamme toisen tarvitessa apua. Ehkä jättäisimme ilkeän sanan sanomatta, loukkaavan teon tekemättä, jos miettisimme etukäteen, mitä sanamme ja tekomme saavat toisessa aikaan. Näin välttyisimme myös itse nauttimasta itsekkyytemme karvaita hedelmiä.

On yksi, joka on pystynyt täydellisesti rakkauden lain täyttämään, Jeesus Kristus, Vapahtajamme. Hän toi Isän hyvyyden maailmaan. Hän rakastaa meitä niin paljon, että tahtoo antaa meille iankaikkisen elämän. Emmekö tuon rakkauden tähden olisi myös valmiita jakamaan saamaamme lahjaa eteenpäin. ” Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” on vaikea toteuttaa, mutta siihen tulee pyrkiä. Rakkaus on aina velassa.

 Inkeri Koskela

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”(Joh 3:16).

 Emme varmasti koskaan opi ymmärtämään Jumalan suurta rakkautta meitä kohtaan. Meissä jokaisessa on rakkautta. Pyhä Henki siunaa meitä lahjoillaan ja antaa meille rakkautta, ystävällisyyttä ja kärsivällisyyttä. Mutta voiko meissä oleva rakkaus olla koskaan niin suurta kuin, Jumalan meitä kohtaan osoittama rakkaus? Tarvitseeko sen olla?

Virressä lauletaan; ”Valaise, Jumalan Henki, silmäni aukaise, että voisin olla ystävä toisille.” Toivomme, että Pyhä Henki asuisi meissä ja auttaisi meitä rakastamaan ja arvostamaan toisiamme. Kohtelisimme toisia niin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Tässä kiireisessä ja muuttuvassa maailmassa on hyvä välillä pysähtyä. Kuunnella itseään ja toisia sekä auttaa avun tarvitsijaa.

Välillä tuntuu, että kaikki on tässä ja nyt. Kaikki on hyvin tai alamäki ei vain tunnu loppuvan. Olen joskus kuullut sanonnan, että meille jokaiselle annetaan sen verran kuin jaksamme kantaa. Toisen painolasti on suurempi kuin toisen. Vai voimmeko me edes verrata toistemme taakkoja keskenään? On tietysti hyvä, että emme vielä tiedä, mitä huominen tuo. Voimme kuitenkin pyytää johdatusta ja apua. ”Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elämälle suunta ja tarkoitus.”

Jenni Lyyski

”Aurinko tanssii, halleluja! Jeesus on noussut haudastansa! Riemuitse taivas! Riemuitse maa! Poissa on yömme kauhistava.” Näin alkaa virsikirjan uusi pääsiäisvirsi 942. Se aivan pursuaa iloa ja elämää, ja samaan aikaan taustalla siintää kokemus kauhistavasta yöstä.

Aurinko on tanssinut lumihangilla tänä talvena moneen kertaan. Lumi kimaltelee valossa ja hanget hohtavat niin valkoisina, että silmät häikäistyvät. Kun tätä katselet, huomaat, kuinka todellakin nostat katsettasi ja selkäsi suoristuu. Koko elämä näkyy erilaisessa valossa kuin harmaana ja pilvisenä päivänä. Jostain virtaa voimaa jaksaa, vaikka elämä olisi täynnä huolia ja pelkoja.

Pääsiäisen aikaan kirkkokansa kulkee Jeesuksen vaiheita seuraten kärsimyksestä ja syvästä murheesta suureen iloon ja valoon. Nämä vaiheet ovat kuin elämä itse, ääripäineen. Ja kuitenkin ne ovat vielä enemmän: Jeesus kulki ihmisen tien kärsimyksen kivun kautta kuoleman pimeyteen. Hänestä tuli vertaistuki kärsivälle ihmiselle, ymmärtäjä ja rinnalla kulkija. Vielä: Jeesuksen ylösnousemus muutti kaiken, sillä nyt kuolema on voitettu; elämä voitti kuoleman. Ristin sanoma saa syvän merkityksensä ylösnousemuksen valossa: näin paljon Jumala rakastaa ihmisiä. Jeesus antoi henkensä, jotta me ihmiset pelastuisimme kaikesta pahasta. Syntimme on sovitettu, pahan lopullinen valta on voitettu. Ihmisen turva ja toivo on Jeesuksessa Kristuksessa, elävässä Herrassa.

Tämän todellisuuden oivaltaminen vapauttaa ahdistuksesta ja liiasta yrittämisestä. Se tuo ilon ja riemun, joka on kuin raitis ilma, joka virtaa ummehtuneeseen huoneeseen. Kaikki on Jeesuksen varassa. Hän antaa toivon kuoleville ja lohdutuksen sureville.

Niin kuin aurinko ilahduttaa mieltäsi, niin anna myös pääsiäisen ilosanoman tulla sydämeesi ja huojentaa taakkojasi. Kristus on noussut kuolleista! Tule pääsiäisen aikaan kirkkoon yhdessä laulamaan tai kuuntelemaan uutta virttä. Tule elämään todeksi Jumalan suurta rakkautta jokaista ihmistä kohtaan! Ja jos et pääse toisten joukkoon, niin muista, että Jumala näkee sinut, missä oletkin, ja Hän rakastaa. Hänen armonsa valaisee ja lämmittää kuin aurinko routaista maata.

Aija Niemelä
Kurikan aluekappalainen