Suru ja ilo, omahyväisyys ja vaatimattomuus ja moni muu henkinen viritys välittyvät meistä. Me tulkitsemme toisiamme, ja niin syntyvät ystävyydet, kaihtamiset ja lähentymiset. Vanhastaan havainnot on tiivistetty hyväntahtoiseksi viisaudeksi: "Kullakin on oma risukimppu kainalossaan."  Itsensä tuntien on laulettu: "Taaskin on niin paha olla, jotta syrämmessä veri kiehuu".  

Vanhan testamentin Sananlaskujen mukaan kaulamme ympärille on ripustettu kuin näkyvä kyltti, joka ohjaa tekemisiämme ja sanomisiamme. Näkymättömässä, "sydämen taulussa", on lisää tekstiä (Sananl. 3:3-8). Ensi sunnuntaina Jumalan sanassa näytetään kyltti: "Älä unohda uskollisuutta."

Onpa epämuodikas kehotus!  Vai onko sittenkään?  Muistatko, kuinka sattui ystävyyden rikkoutuminen, aviouskottomuus tai selän kääntäminen?      

Vuosikymmeniä sitten: Vihkipari oli edennyt toimituksen jälkeen kirkon edustalle onniteltavaksi. Sitten taksi lähti viemään heitä pois. Auton takaikkuna avautui, ja vihkiraamattu lensi katuviereen. Mitä kylttiä tämä aviopari on mahtanut kantaa kaulassaan kuluneet vuosikymmenet?  Maailmassa on miljoonittain ihmisiä, jotka kilpaillen tavoittelisivat Raamattua, jos sen saaminen olisi mahdollista.
Kristittyjä painostetaan ja tapetaan nykyisin monilla maailman alueilla. Kaikkia toisella tavalla ajattelevia poljetaan, mutta erityisesti myös kristittyjä. Media puhuu vain vähän tämän ajan kristittyjen vainoista. Suomessa ja lännessä kristityt ovat tähän asti säästyneet ulkonaiselta pahalta. Meidän koetuksemme on vetäytyminen ja vaikeneminen.  

Aioimme sanoa, mutta olimmekin hiljaa. Kiusaannuimme, mutta annoimme asian mennä. Aprikoimme, että uskon ja Jumalan aika on varmaan jo mennyt. Ei, vaan se on nyt ja edessäpäin. Kun Jumalaa pilkataan ja Jeesusta halveksitaan, Jumalan sana rohkaisee: "Älä unohda uskollisuutta." 

Johanneksen Ilmestyskirja tarjoaa näyn maailman menon loppuratkaisusta. Kristus tulee voittajana istuen valkoisen hevosen selässä. Hänen kyltissään lukee "Uskollinen". Hänen sydämensä tauluun on kirjoitettu "Totuudellinen" (Ilm. 19:11).  Se muuttuvien muotien vallasta. Jumalan uskollisuus ja uskollisuus Jumalalle voittavat.

Jorma Laulaja

Opiskeluvuosieni aikana Suomessa oli voimakas nuorisoherätys. Itsellänikin oli tuolloin etsikkoaika: Jumalan sana kiinnosti. Tunsin olevani syntinen ja vailla pelastusta. Kyselin, voiko tällainen päästä taivaaseen? Vastaus löytyi Raamatusta: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)

Tieto uskoontulostani levisi myös sukulais- ja tuttavapiireihin. Niinpä erään kerran eräs mies alkoi kakistellen ja rykien kysellä: ”Sinäkin kuulemma olet ryhtynyt vakavaksi.” Vastasin: ”Päinvastoin, nyt on vakavasta tullut iloinen. Syntini on anteeksi annettu. Olen Jeesuksen oma. Olen vapaa.”

Monet ajattelevat, että uskoontulo muuttaa ihmisen elämän tylsäksi. Entiset ilot ovat vaihtuneet kuivaan elämään, jossa noudatetaan orjallisesti kieltoja ja käskyjä. Tämä käsitys on väärä. Kun ihminen tulee uskoon, Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Maailman henki väistyy ihmisen sydämestä. Kyseessä on vallanvaihto. Ihmisen kiinnostuksen kohteet muuttuvat ja mielipiteet vaihtuvat Jumalan sanan mukaisiksi. Tällöin ihminen haluaa elää Jumalan sanan, Raamatun, opetusten mukaisesti, sillä ”jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle.” (2.Kor.5:17)

Kun ihminen on vapautunut synnin orjuudesta, siitä maailmallisesta elämäntyylistään, johon hän oli väsynyt, hän tietenkin iloitsee suuresti siitä vapaudesta, minkä usko Jeesukseen hänen elämäänsä toi. Viime vuosikymmeninä monet  julkkiksetkin ovat kertoneet muutoksesta elämässään. Elämään on tullut uusi suunta ja tarkoitus. Se ei tarkoita sitä, että sitten elämä on täydellistä ja vailla koettelemuksia. Ei, vaan vaikeuksienkin keskellä Herramme nostaa ja kantaa yhä uudelleen. Synnittömiäkään meistä ei tule, mutta armahdettuja syntisiä kylläkin: Jeesuksen veren puhdistuksessa saa kilvoitella päivittäin eteenpäin.

Joskus väitetään, että uskovat luulevat olevansa muita parempia. Näin ei ole, vaan ehkäpä Jeesukseen uskova ja turvautuva ihminen on voimakkaammin  tajunnut suuren syntisyytensä pyhän Jumalan edessä. Hän on tajunnut, että omilla ansioilla  ei taivaan portista pääse sisälle. Tarvitaan pelastajaa, jonka lunastamana kutsu taivaan kotiin kerran tulee. Siitä seuraa ilo ja vapaus, myös halu seurata elämässään Vapahtajaa ja elää hänen opetustensa mukaan. Aivan kuten Jeesuksen opetuslapsetkin vajavuuksistaan huolimatta tahtoivat tehdä.

Apostoli Paavali opasti aikoinaan Galatian seurakuntalaisia: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”(Gal.5:1) Parhaiten säilytämme kristityn vapautemme, kun rukoilemme päivittäin, luemme Jumalan sanaa, meillä on seurakuntayhteys ja käymme Herran pyhällä ehtoollisella. (Apt.2:42)

Pelastus on lopultakin suurta Jumalan armoa meitä syntiin langenneita ihmisiä kohtaan. Armo on tarjolla jokaiselle, mutta se jää hyödyttömäksi, ellei sitä uskossa Jeesukseen ota vastaan.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden (voiman) tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.” (Joh.1:12)

Heikki Koskela