”Rakkaus on aina velassa” Näin luki koukeroisin kirjaimin koristeellisessa, suuressa huoneentaulussa hyvän nuoruudenaikaisen ystäväni kodissa. Tuo koti oli Tiistenjoen pappila ja taulun paikka oli ulosjohtavan oven yläpuolella. Taulua ja sen sanomaa ei voinut olla huomaamatta. Sanat tuntuivat tosilta. Eivät ne tuntuneet vaativilta vaan lempeältä kehotukselta. Siinä annettiin tehtävä, joka ei lopu koskaan.                                        

Taulu tuli mieleeni, kun luin ensi sunnuntain tekstin, jossa Jeesukselta kysyttiin, mikä on suurin käsky laissa. ”Jeesus vastasi: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Matt.22:37-39. 

Emme taida pystyä tuota käskyä täyttämään pyrkimyksistä huolimatta. Niin vahva ja voimakas on oma itsekäs minämme. Paremmin meihin sopivat Jaakko Haavion kirjoittamat säkeet:         

                  On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.
                  Suo, että mielen itsekkään pois panna, Jeesus, voisin.
                  Kas loukkaannun, kun joku ei mun tahtoani nouda.
                  Ja kun mun auttaa pitäisi, en viitsi enkä jouda.
                  Oi Herra, tätä rukoilen, mä muuttuako voisin.
                  On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.

Jos muistaisimme, että ”Rakkaus on aina velassa”, emme koskaan voisi rakastaa toisiamme liikaa. Voisimme ehkä joskus työntää syrjään itsekkyytemme ja asettaa toisen ihmisen tarpeet omiemme edelle. Ehkä silloin helpommin antaisimme liiastamme tarvitseville. Ehkä voisimme paremmin ymmärtää toisia, joskus joustaa omista aikatauluistamme toisen tarvitessa apua. Ehkä jättäisimme ilkeän sanan sanomatta, loukkaavan teon tekemättä, jos miettisimme etukäteen, mitä sanamme ja tekomme saavat toisessa aikaan. Näin välttyisimme myös itse nauttimasta itsekkyytemme karvaita hedelmiä.

On yksi, joka on pystynyt täydellisesti rakkauden lain täyttämään, Jeesus Kristus, Vapahtajamme. Hän toi Isän hyvyyden maailmaan. Hän rakastaa meitä niin paljon, että tahtoo antaa meille iankaikkisen elämän. Emmekö tuon rakkauden tähden olisi myös valmiita jakamaan saamaamme lahjaa eteenpäin. ” Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” on vaikea toteuttaa, mutta siihen tulee pyrkiä. Rakkaus on aina velassa.

 Inkeri Koskela

”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.” Luuk. 6:27

Nuo sanat pistävät miettimään todella. Voinko rakastaa sellaista, joka on tehnyt minulle pahaa? Voinko kääntää poskeni sille, joka on minua satuttanut? Tällaisten asioiden kanssa kristityt kamppailevat varmasti joka päivä.

Itse koin vuosia takaperin todella kovan koulun tällaisen ihmisen kanssa. Minua satutettiin todella pahoin, jopa nöyryytykseen asti. Ihmisyys vietiin kokonaan ja kannoin kauan kaunaa tälle ihmiselle. En toki ollut ainoa, jolle kävi näin. Muutkin kanssaihmiset saivat osansa.

Pääsin lopulta irti tuosta henkilöstä. Olin kauan arka, katkera, vihainen ja pahoin satutettu tämän ihmisen toimesta. Kun sitten tulin uskoon ja luin tuon raamatun lauseen, sain ymmärtää mitä tarkoittaa anteeksi antaminen. Katkeruuden kantaminen sydämessä ei ollut ratkaisu haavoihini, vaan se, että annoin tuolle ihmiselle anteeksi. Mitä enemmän rukoilin sen ihmisen puolesta, joka oli minua satuttanut, sitä enemmän tunsin oloni kevyemmäksi. Sydämeni puhdistui katkeruudesta ja siitä saan kiittää Jumalaa.

Toivon edelleen hyvää tälle ihmiselle ja siunaan häntä mielessäni. Me kaikki tarvitsemme uuden tilaisuuden korjata asiat. Minä sain armosta korjata sydämeni jälleen ehjäksi.

Susanna Karila

Sunnuntain aihe on rakkauden laki. Se sisältää meille tutut, Jumalan Moosekselle antamat ja tämän muistiin kirjoittamat kymmenen käskyä.

Aikoinaan rippikoulussa opetettiin, että kolme ensimmäistä sisältää Jumalan ja ihmisen väliset asiat, ja lopuissa on ohjeet ihmisten keskinäiseen yhteiselämään. Käskyt sinällään oli silloin helppo oppia ja tuntuivat ymmärrettäviltä, mutta kun siihen aikaan piti ne katekismuksen tosi vaikeaselkoiset ja hankalat selityksetkin opetella ulkoa niin myönnettävä on, että se meni kyllä mekaanisen ulkoluvun puolelle jos edes sinnekään.

Jostakin syystä ne käskyt, jotka ohjaavat ihmisten keskinäistä elämää on kirjattu kieltomuotoon: Älä tapa, älä varasta, älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi... Paitsi se neljäs käsky: kunnioita isääsi ja äitiäsi, se käsky joka ohjaa perheen sisäistä elämää.

Lieneekö perisuomalainen kasvatus vai mikä, mutta käskyjen sisältö on samansuuntainen kuin oma omatunto eli hyvän ja oikean elämän periaatteet. Niitä noudattamalla on meidän kaikkien hyvä elää yhteiskunnassa ja yhdessä. Alkuperäiset sanamuodot ovat nykypäivänä ehkä vähemmässä käytössä, mutta käskyjen pääasiallinen sisältö on voimakkaasti mukana virallisessa lakikirjassamme, tosin moninkertaisesti monimutkaistettuna. Kuolemanrangaistuksen sijaan on tullut moniasteista oikeuskäsittelyä ja kasvatuksellista otetta.

Jeesus opetti rakkauden lakia elämänsä siinä vaiheessa, kun häntä kuulemassa oli yhä kasvaneet kansanjoukot. Erään puhetilaisuuden jälkeen rikas mies kysyi häneltä, mitä hänen pitäisi tehdä periäkseen iankaikkisen elämän. Jeesus neuvoi häntä - niin kuin neuvoi muutamissa muissakin Raamatun kohdissa rikkaita miehiä - että tämä myisi omaisuutensa ja jakaisi sen köyhille. Eihän se helppo neuvo ollut, ei silloinkaan. Tämä ”yhdestoista käsky” eli huolenpitäminen lähimmäisestä, kuten sen näin maallikkona ajattelen, on myös huomattava osa nykyistä yhteiskunnan ohjausjärjestelmää: Meillä verotus-, sosiaali- ja tukijärjestelmä jakaa varallisuutta tarpeen mukaan. Jaettava otetaan niiltä joilla siihen on varaa.

Jos vertaan tätä tilannetta oman lapsuuteni olosuhteisiin niin muutos on huomattava. Ensimmäiset hatarat muistikuvani sosiaaliturvasta oli, kun koulussa joillekin hyvin harvalukuisille oppilaille annettiin saapasten ostoavustusta. Siitä se lähti. Muutoksen suunnasta nykyiseen en tiedä onko hyvä vai huono, mutta pääasia lienee, että ihmiskunnan yhteiselämä on sopuisaa ja ystävällistä ja lähimmäisestä pidetään huolta kunakin ajanjaksona parhaaksi katsotulla tavalla.

– Liisa Ala-Käkelä