Sana leipä tuo mieleen aina jotain arvokasta ja pyhää. Se on enemmän kuin pelkästään ruokaa.
Isä meidän rukouksessa pyydämme: anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ajatellaan vaikka ikivanhaan juureen tehtyä ruisleipää. Se ei ole mitään pika leipää, yht´ äkkiä tehtyä. Se vaatii puilla lämmitettävän leivinuunin, aikaa ja vähän taitoakin. Kun puutiinussa hyvin noussut, siunaavan ristin saanut taikina on valmista leivottavaksi, saa leipoja jo ensimmäisen "kiitoksen". Vasta paistetun leivän tuoksu valtaa koko kodin ja se tuntuu hyvältä. Lämpimäisen vieminen naapuriin, tai ystävälle antaa enemmän antajalle kuin saajalle. Kotona leivottu rukihinen leipä on katoavaa kansanperinnettä, jolle emme voi mitään. Markettien hyllyt ovat täynnä mitä herkullisempia leipiä. Meillä on vain valinnan vaikeuksia.
Aina ei ole ollut näin hyvin. Muistamme Saarijärven Paavon, joka sanoi: "Vaimo, vaimo, pane leipään puolet petäjäistä, veihän naapurimme touon halla".
Hyvin koskettavalta on tuntunut myös sanonta, kun vähäpuheinen pohjalais isäntä peltonsa reunalla, toukonsa tehtyä katsoo taivaalle ja sanoo: Kylläs tierät !
Ensi sunnuntain aiheena on elämän leipä. Jeesus sanoo näin Joh.6:35 Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään ja joka uskoo minuun ei enää koskaan ole janoissaan.
Tähän sanaan me voimme turvallisesti luottaa.
Kaija Ala-Risku
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.