Me ihmiset saatamme helposti lokeroida toisiamme erilaisiin ryhmiin. Ehkä vain mielessämme, mutta joskus myös ääneen: ulkomaalainen, kantakurikkalainen, kouluja käynyt, urheilufani, uskovainen... Myös eri poliittisten suuntien edustajat tiedetään. Joku voi sentään olla ihan ”tavallinen ihminen” ilman mitään erikoista leimaa. Leima, jonka on kerran saanut, se pysyy. Ryhmään kuuluvilla on yleensä joku yhteinen piirre tai kiinnostuksen kohde. Kaikissa ryhmissä on kuitenkin keskenään hyvin erilaisia ihmisiä, joiden sisimmän tuntee yksin Jumala.
Ensi sunnuntain teksti kertoo: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.” (Matt. 25:31–33) Tämän mukaan tulee olemaan vain kaksi ryhmää, joiden nimet ovat: Isäni siunaamat ja kirotut. Nämä ovat Raamatussa Jeesuksen omia sanoja.
Puhe viimeisestä tuomiosta voi tuntua pelottavalta ja ahdistavalta. Miten minun käy? Entä rakkaitteni? Lihallinen mielemme ei halua ajatella tuomiota. Mieluiten sulkisimme korvamme sitä kuulemasta. Sana ”tuomiosunnuntai” halutaan poistaa käytöstä kokonaan. Pitkä evankeliumitekstimme kertoo kuitenkin yksityiskohtaisesti, keitä nämä Isän siunaamat, vanhurskaat ovat. Tekstin mukaan he ovat olleet armeliaita kärsiviä lähimmäisiään kohtaan, kun taas kirotut eivät ole välittäneet toisten hädästä ja puutteista. Jeesus mainitsee avun tarvitsijoista nälkäiset, janoiset, kodittomat, alastomat, sairaat ja vangitut.
Asian toinen puoli ilmaistaan vanhassa hengellisessä lastenlaulussa näin: ”Syntini kun hylkään ja tunnustan, silloin minä taivaan jo omistan. Uskomalla Herraan Jeesukseen pääsen minä varmasti taivaaseen.” Ja Raamatun sanoin: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)
Jos elämme lähellä Jeesusta, synnit anteeksi saatuna, eikö se pehmitä sydäntämme myös lähimmäisiämme ja heidän hätäänsä kohtaan? Vaikka elämme vielä vajavaisina synnin ja sairauden maailmassa, saamme rukoilla, että Herra itse saa pehmittää kivisiä sydämiämme tahtonsa mukaan.
Saamme luottaa siihen, että Jumala on oikeudenmukainen tuomioissaan. Hän näkee sisimpäämme saakka ja tuntee meidät paremmin kuin itsekään itseämme tunnemme. Saamme rukoilla, että olisimme siinä joukossa, jolle Jeesus, kuningas, sanoo: ”Tulkaa tänne te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.” (Matt. 25:34)
– Inkeri Koskela
