Salattu Jumala

by toukokuuta 27, 2021 0 kommenttia

 

Jumala on aina meille jossain mielessä salattu Jumala. Varsinkin ortodoksikirkon perinteessä korostetaan kuinka Jeesuksen syntymä, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus ovat meille mysteerio eli salattua.

Voimme kuitenkin löytää Jumalan Raamatun lehdiltä. Siellä Hän puhuu meille. Kolmiyhteinen Jumala vaikuttaa täällä maailmassa Pyhän Henkensä kautta.

Huomaan toisinaan kysyväni Jumalalta, eikö Hän olekaan luonamme, kun maailma on täynnä pahuutta ja kun elämässä on vastamäkeä. Salattu Jumala ei tunnu vastaavan rukouksiini.

Raamatussa kerrotaan henkilöistä, joiden usko oli vahvaa, väkevää ja sinnikästä. Jeesus näki heidät ja uskonsa ja tapahtui monia ihmeitä. Sairaat parantuivat ja sokeat saivat näkönsä.

Onneksi Raamatussa kerrotaan myös niistä, joiden sydämen valtasi välillä epäusko. Jopa Jeesuksen opetuslapset epäilivät. He eivät luottaneet, että selviytyisivät myrskystä. Pietari ei pystynytkään kävelemään veden päällä ja Tuomas epäili ääneen. Kaikesta huolimatta Jeesus lupasi olla heidän kanssaan ja meidän kanssamme maailman loppuun saakka. Jumala ei käännä meille selkää, ei sulje ovea. Hän ei aseta meille ja uskollemme ehtoja. Jumala on salattunakin meille aina tarjoamassa armoansa, silloinkin kun oma usko tuntuu pieneltä.

Rukous:

Jeesus Kristus Jumalan poika, yhtä aikaa taivaassa ja läsnä elämässäni maan päällä.

Miten voisin kaiken ymmärtää ja uskoa?

Auta ymmärtämään ja uskomaan. Aamen

(rukous: Rukousten kirja; Pirjo Kantala)

                                                                                                                              Tiina Sampakoski, pastori

Kurikan seurakunta

Julkaisija

Kurikan seurakunta on sinua varten, joka kaipaat elämääsi elävää seurakuntaa. Julkaisemme kirjoituksen myös Kurikka-lehdessä, Jurvan Sanomissa ja JP-Kunnallissanomissa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.