”Eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta, mikä on suurin käsky Jumalan laissa. Jeesus vastasi hänelle: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Mt.22:36-39)
Tähän ”rakkauden kaksoiskäskyyn” Jeesus kiteytti Jumalan kymmenen käskyn sisällön. Kolme ensimmäistä käskyä liittyvät Jumalan rakastamiseen ja seitsemän muuta kehottavat rakastamaan lähimmäistä.
Avioliittoleireillä aviopareille opetettiin Raamatun opetukseen ja mm. rakkauden kaksoiskäskyyn pohjautuvaa elämän tärkeysjärjestystä: Tärkein on Jumala, sitten tulevat järjestyksessä aviopuoliso, lapset, työ, harrastukset ja ystävät. Jos tämä järjestys on mennyt sekaisin, se voi vaikeuttaa ihmissuhteitamme.
Loput seitsemän käskyä liittyvät suhteeseemme lähimmäisiin. Monesti ajattelemme, että lähimmäisiä ovat vain oman perhepiirin ja suvun ihmiset, ehkä myös työtoverit, naapurit ja ystävät. Mutta Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta osoittaa, että lähimmäisemme on ihminen, joka tarvitsee meidän apuamme. Tämän opetuksen mukaan velvollisuutemme on auttaa apua tarvitsevia, olivatpa he sitten suomalaisia tai viime aikoina sodan jaloista tulleita pakolaisiakin, joista monet ovat menettäneet kaiken omaisuutensa. Helposti me sorrumme Jeesuksen vertauksen papin ja leeviläisen osaan. He menivät kylmästi ohi, vaikka näkivät ryöstetyn ja verissään makaavan uhrin. Samarialainen, joka kuului halveksittuun sekakansaan, osoitti rakkautta tuntemattomalle avuntarvitsijalle.
Kiireissämme kuljemme helposti lähimmäisemme ohi. Tulimme kerran lauluyhtyeen kanssa konserttimatkalta Turusta. Oli sateinen ja kolea lokakuinen myöhäisilta, kun ajaessamme mutkikasta tietä auton valokeilaan osui pysähdyksissä oleva auto, jonka vierellä seisoi nainen kaapelikengät kädessään. Kovalla nopeudella ajoimme ohi, mutta hetken kuluttua omatuntomme kolkutti ja palasimme katsomaan tarvitseeko hän apua. Päästyämme paikalle totesimme naisen auton moottorin sammuneen. Annoimme hänelle autostamme virtaa ja todella kiitollisena hän pääsi jatkamaan matkaansa. Hyvällä mielellä mekin ajoimme kotiin.
Aina emme saa kiitosta. Kerran Helsingissä annoin lantin maassa istuvalle ulkomaalaiselle kerjäläiselle. Silloin ohitseni kulkeva nuori nainen alkoi sättiä minua. Hänen mielestään ulkomaalaisille ei pidä mitään antaa.
Jeesus kuitenkin muistuttaa meitä: ”Minun oli nälkä, te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alaston, ja te vaatetitte minut. Minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun luokseni... Kaiken, mitä te olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Mt.25:35-36,40)
Hyvänä ohjeena meidän itsekeskeiseen kulttuuriimme on myös Jeesuksen ohje: ”Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille.” (Mt.7:12) Siinä on meillä vielä paljon opittavaa.
Herra, elämääni valvo, etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten.
Herra, auta aina, etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee.
Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa, etten väisty, milloin kutsut auttamaan. (Virsi 509:1-3)
Herra, auta aina, etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee.
Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa, etten väisty, milloin kutsut auttamaan. (Virsi 509:1-3)
– Heikki Koskela
