Ensimmäinen adventtisunnuntai. Nytkö jo? Vastahan lehti putosi puusta, niin nytkö jo alkaa puheet joulun odottamisesta? Vielä ei ole edes joulukuu!
Mieli työntää joulun valmistelut vielä hetkeksi vähän kauemmas, vaikka kalenteri kertoo, että kaikenlaista voisi ja pitäisi jo tehdä. Pitäisi kiirehtiä nyt, että välttäisi kiireen sitten, ehtisi rauhoittumaankin joskus. Posti toi viikkoja sitten punaisen kuoren joulutervehdyksien lähettämistä varten. Osa lahjoista pitäisi jo pian hankkia, että ne ehtisi toimittaa sukulaisille toiselle puolen Suomea. Töissä on joulunpyhien työvuorot jaettu jo aikoja sitten. Mutta kun ei yhtään tunnu joululta! Luntakaan ei ole. Punaiset tontut ja jouluvalot näyttää vesisateessa aika surullisilta.
Onneksi adventti on vasta aluillaan, ei ennen sitä tarvitsekaan tuntua joululta. Adventti kestää vielä monta viikkoa, että meillä kaikilla olisi varmasti riittävästi aikaa. Aikaa rauhoittua ja unohtaa turha hössötys. Joulun odotuksen lämpö ailahtaa sydämessä, kun kirkossa kajahtaa juhlava virsi Hoosianna ja vasta ensimmäinen kynttilä syttyy kynttelikössä. Vielä on monta tilaisuutta, joissa joulun tunnelma saa hiljalleen vallata tilaa kiireisessä ihmisessä.
Markuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus käski hakea itselleen nuoren aasinvarsan ratsuksi, jolla hän ratsastaisi Jerusalemiin. Ei aasia ollut koulutettu tai valmisteltu tehtäväänsä Messiaan kantajana, vaan tehtävä annettiin ensikertalaiselle aivan odottamatta. Mutta hyvin se meni, kaikesta huolimatta! Ehkä minäkin voisin suhtautua joulun odotukseen tänä vuonna tuon aasin tavoin. Lähteä tuosta vain Jeesuksen mukaan juhlimaan, vaikken ole yhtään edes valmistautunut. Unohtaa kaiken itse keksimäni pakollisen suorittamisen ja lähteä mukaan väkijoukkoon ja innostua tunnelmasta! Laulaa iloista virttä yhdessä muiden kanssa:
Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän!
Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen.
Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna!
Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen.
– Hanne Leino
