Ensi sunnuntaina vietetään kirkon vuodenvaihdetta, eli tuomiosunnuntaita. Kirkossa eletään vähän erilaista vuodenkiertoa kuin kalenterivuosi: kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista ja päättyy tuomiosunnuntaihin, päivään, jolloin kirkoissa ympäri maailman muistetaan sitä väistämätöntä totuutta, että jonain päivänä elämä maan päällä, sellaisena kuin me sen tunnemme, päättyy. Maailmanloppu kristinuskon silmin tarkoittaa ennen kaikkea Jeesuksen Kristuksen paluuta maan päälle, sillä Jeesus on luvannut tulla takaisin aikojen lopulla.
Tuomiosunnuntain toinen nimitys on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai, sillä viimeisellä tuomiolla me kohtaamme Kristuksen, joka on maailmankaikkeuden valtias ja tuomari. Raamattu kertoo meille, että aikojen lopulla Kristus tulee takasin ”kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle” (Matt. 25:31). Kuulostaa aika mahtipontiselta ja ennennäkemättömältä!
Mielikuva viimeisestä tuomiosta saattaa olla pelottava ja uhkaava, mutta onneksi Raamattu kertoo meille myös Kristuksen lempeydestä. Hän haluaa katsoa ihmistä kasvoista kasvoihin ja haluaa tulla lähelle, sydämeen asti. Hän haluaa armahtaa ja rakastaa meitä. Tuomarina hän on ehdoton: jos pyydät syntejäsi Jeesukselta anteeksi, hän antaa ne anteeksi, olivat ne miten synkkiä tahansa.
Sukupolvi toisensa jälkeen on odottanut maailmanlopun tulevan heidän aikanaan, mutta vielä me täällä olemme. Elämä jatkuu vuodesta toiseen omalla painollaan ja ajatus Kristuksen paluusta unohtuu toisinaan tavallisen arjen ja elämän alle. Siksi on hyvä ainakin kerran vuodessa pyhittää yksi sunnuntai sille ajatukselle, että joku päivä kaikki onkin toisin. Eikä kukaan meistä tiedä koska viimeinen päivä koittaa, siksi vietämme tänä vuonna tuomiosunnuntaita, ellei maailmanloppu ehdi tulla ennen sitä.
– Mari Saikkonen, Kurikan seurakunnan pastori
