Meitä luterilaisia kohtaan aina joskus esitetään kritiikkiä siitä, että annamme liian suuren merkityksen joillekin kristinuskoon liittyville ulkoisille tavoille tai jumalanpalveluselämään kuuluville kaavoille ja sakramenteille. Maallistuneimmille kristillisyys on vain osa meidän kulttuuriamme vailla sakramenttien ja rukousten tunteilua suurempaa merkitystä. Hengellisimmille me taas olemme kaavoihin kangistujia, vaikka pitäisi aina olla rukouksessa ja Hengen johdatuksessa palavia.
Mutta minä voin kertoa, että kaikki me joskus kangistumme lopullisesti eikä meihin jää hengen ripettäkään, ei liekin liekkiä! Miten sitten suu pannaan? Se ei enää avaudu kysymään neuvoa, pyytämään apua, rukoilemaan, ylistämään, ei kertomaan, että rakastan sinua eikä varsinkaan leikkimään kirjanoppinutta. Suu on iäksi vaiennut ja vain hautakivi kertoo tarinani tuleville polville!
Rantsilan kirkon takaseinällä on kehystettynä satojen vuosien takaiset esivanhempieni istumapaikat. Sain istua samalla paikalla saman alttaritaulun edessä, missä aikoinaan he istuivat. Se oli vain puinen penkki ja siinä istuminen vain eräänlainen kaava. Mutta sellainen hetki on täynnä äänetöntä puhetta ja sen kaltaista yhteyttä, jota on Raamatussakin: ”Sinä joka olet isiemme Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala!”
Luterilaisessa kirkossa jaetaan sunnuntaisin ehtoollinen jonka asetussanoissa sanotaan:
"Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: 'Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää se minun muistokseni.' Samoin hän otti maljan, kiitti ja sanoi: 'Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.'"
Tämä ei ole vain kaava, tämä on paljon enemmän kuin mikään kulttuuri ja paljon enemmän kuin mikään isokaan palo missään seurakunnassa! Tämä on se lupaus, joka saa kangistuneen heräämään ja suun uudelleen avautumaan! Jeesuksen ruumis ja veri, meidän tähtemme annettu ja vuodatettu!
Sekin on vain osa kaavaa, että laulamme ennen ehtoollista: "Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin..." Mutta siinä minä seison joka kerta alkuperäisen alttaritaulun edessä ja näen, mitä minun tähteni on tehty!
– Juhani Eilola
