Jumalan sanansaattajat

by syyskuuta 29, 2017 0 kommenttia
Enkelit ovat kuuluneet juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin henkien maailmaan. Taiteilijat ovat kuvanneet enkeleitä siivellisinä ihmisen näköisinä henkiolentoina maalauksissaan ja patsaissaan. Siivet enkeleille lisättiin antiikin aikana erotukseksi, että kyseiset teokset eivät esitä ihmistä.

Enkeleitä on Raamatussa mainittu yli kolmesataa kertaa. Vain kolme on mainittu nimeltä; Gabriel, Mikael ja Rafael. On myös langenneita enkeleitä demoneja, joista tunnettu on Saatana, joka ei halunnut olla enkeli, vaan halusi jumalaksi Jumalan paikalle. Tämä langennut enkeli sai joukkoonsa muitakin kapinoitsijoita ja heidät ajettiin pois taivaan enkelien joukosta. Raamattu ei suoraan kerro, miten enkelistä tuli paholainen, mutta vihjeitä kyllä löytyy. Paholaisella on nimikin, Lucifer, mutta Raamatussa sitä nimeä ei todennäköisesti mainita.

Enkelit tulevat esiin viestin viejinä, palvelijoina, suojelijoina ja Jumalan tahdon täytäntöön panijoina. 300-luvulla enkelten palvonta alkoi olla osana uskontoimissa. Pyhimyksiä asetettiin enkelin asemaan ja niitä alettiin palvoa. Ilmestyskirjassa enkeli kuitenkin kielsi Johannesta palvomasta itseään Jumalan sijaan (Ilm. 22:8–9).

Nousee mieleen kysymys, paljonko enkeleitä voisi olla. Getsemanen puutarhassa, kun Jeesus vangittiin, yksi hänen seuraajistaan otti miekan ja löi ylipapin palvelijalta korvan irti. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin.” (Matt. 26:51–53). Roomalaislegioonan vahvuus oli 6 000 sotilasta. 12 legioonaa olisi 72 000 miestä. Tuomas Akvinolaisen mukaan enkeleitä on enemmän kuin ihmisiä. Toisin sanoen ”pilvin pimein”!

Jeesuksen elämässä enkelit olivat mukana syntymästä Taivaaseen astumiseen asti. Ne tulevat osallistumaan myöskin Herramme toiseen tulemiseen.

Enkeleistä on tehty paljon lauluja, erityisesti joulunajalle. Lokakuun ensimmäisenä päivänä sunnuntaina vietetään lasten ja enkelten päivää; mikkelinpäivää arkkienkeli Mikaelin mukaan.

– Veli Oja-Kaukola

Kurikan seurakunta

Julkaisija

Kurikan seurakunta on sinua varten, joka kaipaat elämääsi elävää seurakuntaa. Julkaisemme kirjoituksen myös Kurikka-lehdessä, Jurvan Sanomissa ja JP-Kunnallissanomissa.