Moni isä kokee jouluna riittämättömyyttä. Niin minäkin. Jouluun ladataan paljon odotuksia, ja oman osuuden tekeminen ja toisten toiveiden täyttäminen voi joskus tuntua mahdottomalta. Moni isä jättäytyykin hieman syrjään joulun vietossa, turhaan. Ehkä ensimmäisen joulun isähahmon, Joosefin, esimerkki havahduttaa meidät iskät näkemään joulussa uusia puolia.
Jouluevankeliumissa Joosefille on ensisilmäyksellä tarjottu vain sivurooli. Joosef jää myös mielessämme syrjään. Uskommehan Jeesuksen isän olevan itse Jumala. Nämä ajatukset eivät tee täyttä oikeutusta Raamatun kertomuksille. Joosefilla oli tärkeä osa. Juuri Joosef nimittäin kuului Daavidin sukukuntaan. Ilman Joosefia Jeesusta ei oltaisi koskaan voitu nimittää Daavidin pojaksi. Joosef oli Jeesuksen isä – inhimilliseltä puolelta katsottuna.
Daavidin sukukuntaan kuuluminen sai Joosefin lähtemään kaukaa Galileasta Betlehemiin. Joosef olikin tässä tunnollinen. Edes kihlatun raskaus ei estänyt häntä lähtemästä. Hän ei antanut minkään tulla velvollisuutensa eteen. Joosef oli myös hienotunteinen. Raamattu kuvaa kuinka hän oli aikonut purkaa kihlauksen kaikessa hiljaisuudessa, eihän lapsi ollut hänen. Uni muutti hänen käsityksensä. Poika olisi hänen vastuullaan, ja saisi nimekseen Jeesus. Epäilemättä tallin saattaminen väliaikaiseksi kodiksi lankesi Joosefin, rakentajan harteille. Myöhemmin hän opettaisi pojalleenkin oman ammattinsa. Tämän kaiken hän teki tekemättä itsestään suurta numeroa.
Osaisinpa olla kuin Joosef. Hän on oiva esikuva jokaiselle iskälle. Esikuva vastuun kantamisesta ja perheen laittamisesta ykköseksi. Esikuva hienotunteisesta suhtautumisesta puolisoon. Esikuva omistautumisesta lapsille. Joulu on koko perheen juhla. Jokaisella on oma tehtävänsä. Tämä joulu voi olla myös iskän joulu. Ehkä kuusen haku, saunan lämmittäminen ja joulupukkiasioiden hoitaminen voikin olla yllättävän tärkeää.
– Jani Latva-Nikkola, Jalasjärven aluekappalainen
