Kuka sinä olet? Kuka minä olen? Johannes Kastaja sai vastata
aikamoiseen kysymysryöppyyn, kun häntä ei tunnistettu? Entä me? Millainen on
oma tilanne ja oma elämä? Pitääkö jotenkin vastaavasti kysellä itseltä omaa
olemista tai kysellä ympärillä olevista ihmisistä kuka ja ketkä.
Maskit naamalla on paljon vaikeampi tunnistaa aivan
tuttujakin ihmisiä. Ruokakaupassa käynti johtaa lähes joka kerta siihen, että
jää tervehtimättä tai hämmästyy, ai sinäkö se siinä. Osa kasvoista puuttuu,
onkin paljon vaikeampi tunnistaa tuttuja. Tai jonkun kommentti siitä, että kun
ei voi hymyillä toiselle kuin vain silmillä, riittääkö se, meneekö se perille.
Ilmeet ja eleet ovat vajaita ja jäävät taustalle.
Kun joudumme rajoitteiden takia elämään etäämmällä kuin
normaalisti, yhteydenpito supistuu. Moni harrastuskaveri tai puolituttu ja
kokonaan näkemättä eikä tiedä mitä hänelle kuuluu. Ja hän ei taas tiedä mitä
minulle kuuluu.
Kuka sinä olet, voi olla myös oikea kysymys silloin kun
ikääntyminen ja heikkeneminen on mennyt siihen pisteeseen, että ei muista niin
kuin ennen. Kasvot ovat tutut, mutta ei löydy nimeä, ei osaa yhdistää. Ja
silloin tartutaan tuttuihin asioihin ja kootaan yhteen muistipalasia ja ollaan
tuttuja kuten aiemmin.
Kuka minä olen – voi olla kysymys myös tilanteessa, jossa
koronan myötä jotakin olennaista elämässä on toisin. Jos korona on osunut työn
maailmaan tai läheisten maailmaan ja arki on ollut pakko rakentaa toisin.
Adventin aika on kirkkovuodessa pienen paaston aika.
Hiljentymisen ja valmistautumisen aika. Omassa mielessäni tämä sisältö sai
erityisen sävyn, kun rajoitteet kovenivat. tavallisesti ne ovat muuttuneet
kalenterin mukaan, kuukausittain tai viikkoina. Nyt ne tulivat heti ensimmäisen
adventtisunnuntain jälkeen ja takarajaksi pantiin 21.12. ja vielä sanottiin,
että voitaisiin viettää joulua. Meidät on siis määrätty viettämään
koronapaastonaikaa, jotta voisimme viettää joulua. Koko yhteiskunnassa joulu
on niin tärkeä, että pitää viettää paastoa joulua varten. Tämä kertoo meidän
maamme ja kulttuurimme kristillisestä pohjasta.
Tähän terveyteen liittyvään paastoon me voimme liittää
hengellistä paastoa, pysähtymistä ja hiljentymistä Jumalan lähellä. Hyvällä
tavalla tähän ohjaa meitä Johannes kastaja. Hänen piti vastata ihmisten
kysymyksiin, kuka sinä oikein olet. Häntä ei saatu asetettua tai luokiteltua
johonkin joukkoon, hän oli outo. Johannes Kastajalle itselleen oli selvää oma
minä, oma tehtävä, oma paikka. Hän saattoi vaivatta vastata ja kertoa, minä
olen viimeinen profeetta. Samalla hän sai kerrottua sanoman, joka on juuri tätä
adventinaikaa varten. Häneen Johannes Kastajaan ei tule kiinnittyä, häntä ei
tule seurata, vaan pitää odottaa. Pitää odottaa Jumalan työtä, Jumalan
lupausta, Jumalan toimintaa.
Johannes oli varma että näin tulee tapahtumaan ja tulee
vielä toteutumaan hyvin pian. Voisimmeko mekin aivan vastaavasti luottaa
siihen, että tänään voimme olla koolla täällä kirkossa vain aivan pienellä
joukolla, ja joulu tulee lahjana muutaman viikon päästä. Minkälainen se on,
emme ollenkaan tiedä, mutta juhlaan saamme omalta osaltamme varautua ja
valmistautua. Johannes osoittaa tietä eteenpäin, hän näyttää Jumalan suuruuden.
Se mitä on tulossa, on taivaallista lahjaa. Jumalan suunnitelmien toteutuminen
ei ole meidän varassamme. Jeesus meidän vapahtajanamme on vain Jumalan varassa.
Hänellä on voima ja valta kaiken keskellä.
Johannes Kastaja vastasi kysyjille, kuka hän on. Jokainen
meistä saa luottaa siihen, että Jumalan käsissä ja Jumalan lapsina meidän
elämässämme on jotakin hyvin kestävää. Sinä olet nimeltä kutsuttu.
Heikki Sariola
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.