SAARNA 3. adventti 13.12.2020 klo 10 Kurikan kirkko 3. vsk

by Kurikan seurakunta joulukuuta 14, 2020 0 kommenttia

Kuka sinä olet? Kuka minä olen? Johannes Kastaja sai vastata aikamoiseen kysymysryöppyyn, kun häntä ei tunnistettu? Entä me? Millainen on oma tilanne ja oma elämä? Pitääkö jotenkin vastaavasti kysellä itseltä omaa olemista tai kysellä ympärillä olevista ihmisistä kuka ja ketkä.

Maskit naamalla on paljon vaikeampi tunnistaa aivan tuttujakin ihmisiä. Ruokakaupassa käynti johtaa lähes joka kerta siihen, että jää tervehtimättä tai hämmästyy, ai sinäkö se siinä. Osa kasvoista puuttuu, onkin paljon vaikeampi tunnistaa tuttuja. Tai jonkun kommentti siitä, että kun ei voi hymyillä toiselle kuin vain silmillä, riittääkö se, meneekö se perille. Ilmeet ja eleet ovat vajaita ja jäävät taustalle.

Kun joudumme rajoitteiden takia elämään etäämmällä kuin normaalisti, yhteydenpito supistuu. Moni harrastuskaveri tai puolituttu ja kokonaan näkemättä eikä tiedä mitä hänelle kuuluu. Ja hän ei taas tiedä mitä minulle kuuluu.

Kuka sinä olet, voi olla myös oikea kysymys silloin kun ikääntyminen ja heikkeneminen on mennyt siihen pisteeseen, että ei muista niin kuin ennen. Kasvot ovat tutut, mutta ei löydy nimeä, ei osaa yhdistää. Ja silloin tartutaan tuttuihin asioihin ja kootaan yhteen muistipalasia ja ollaan tuttuja kuten aiemmin.

Kuka minä olen – voi olla kysymys myös tilanteessa, jossa koronan myötä jotakin olennaista elämässä on toisin. Jos korona on osunut työn maailmaan tai läheisten maailmaan ja arki on ollut pakko rakentaa toisin.

Adventin aika on kirkkovuodessa pienen paaston aika. Hiljentymisen ja valmistautumisen aika. Omassa mielessäni tämä sisältö sai erityisen sävyn, kun rajoitteet kovenivat. tavallisesti ne ovat muuttuneet kalenterin mukaan, kuukausittain tai viikkoina. Nyt ne tulivat heti ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeen ja takarajaksi pantiin 21.12. ja vielä sanottiin, että voitaisiin viettää joulua. Meidät on siis määrätty viettämään koronapaastonaikaa, jotta voisimme viettää joulua. Koko yhteiskunnassa joulu on niin tärkeä, että pitää viettää paastoa joulua varten. Tämä kertoo meidän maamme ja kulttuurimme kristillisestä pohjasta.

Tähän terveyteen liittyvään paastoon me voimme liittää hengellistä paastoa, pysähtymistä ja hiljentymistä Jumalan lähellä. Hyvällä tavalla tähän ohjaa meitä Johannes kastaja. Hänen piti vastata ihmisten kysymyksiin, kuka sinä oikein olet. Häntä ei saatu asetettua tai luokiteltua johonkin joukkoon, hän oli outo. Johannes Kastajalle itselleen oli selvää oma minä, oma tehtävä, oma paikka. Hän saattoi vaivatta vastata ja kertoa, minä olen viimeinen profeetta. Samalla hän sai kerrottua sanoman, joka on juuri tätä adventinaikaa varten. Häneen Johannes Kastajaan ei tule kiinnittyä, häntä ei tule seurata, vaan pitää odottaa. Pitää odottaa Jumalan työtä, Jumalan lupausta, Jumalan toimintaa.

Johannes oli varma että näin tulee tapahtumaan ja tulee vielä toteutumaan hyvin pian. Voisimmeko mekin aivan vastaavasti luottaa siihen, että tänään voimme olla koolla täällä kirkossa vain aivan pienellä joukolla, ja joulu tulee lahjana muutaman viikon päästä. Minkälainen se on, emme ollenkaan tiedä, mutta juhlaan saamme omalta osaltamme varautua ja valmistautua. Johannes osoittaa tietä eteenpäin, hän näyttää Jumalan suuruuden. Se mitä on tulossa, on taivaallista lahjaa. Jumalan suunnitelmien toteutuminen ei ole meidän varassamme. Jeesus meidän vapahtajanamme on vain Jumalan varassa. Hänellä on voima ja valta kaiken keskellä.

Johannes Kastaja vastasi kysyjille, kuka hän on. Jokainen meistä saa luottaa siihen, että Jumalan käsissä ja Jumalan lapsina meidän elämässämme on jotakin hyvin kestävää. Sinä olet nimeltä kutsuttu.

 

Heikki Sariola