Kevään vaihtuminen kesäksi sisältää monenlaisia odotuksia. Koulut loppuvat, työkausi loppuu ja nyt näyttää myös, että tarkat väkimäärärajoitukset poistuvat.
Odotus on kohdistunut kaikkeen elämään liittyvään. Milloin
saa tavata kaikkia läheisiä? Milloin saa viettää juhlia? Milloin saa matkustaa?
Tuleeko aika, ettei tarvitse pelätä sairastumista? Ja niin edelleen.
Olemme eläneet etäällä toisistamme. Kuka on maskin takana?
Sivuutamme tahattomasti tuttuja ihmisiä, olemme hiukan piilossa - naama
puoliksi peitossa. Tulee pysähdyttyä keskustelemaan ventovieraan kanssa. Kun
satumme tunnistamaan, niin ihmisen nälkä on aivan käsittämätön. Juttutuokiot tuttujen
kanssa venyvät, kun sanottavaa on aivan loputtomasti. Voisipa nähdä kaikki
ilmeet, ettei tarvitsisi arvata puolta kasvoista. Me tarvitsemme toisiamme, me
tarvitsemme inhimillisyyttä.
Monilla ihmisillä kaipuuta ja odotusta liittyy hengellisiin
asioihin. Milloin saa tulla vapaasti kirkkoon? Milloin voi osallistua aivan
normaalisti ehtoolliselle? Onko Jumalakin maskin takana, etäällä ja vaikeammin
tunnistettava vai voiko luottaa tuttuun ja turvalliseen Jumalaan? Rajoitusten
aikana on ilmennyt, ettei riitä rukoileminen ja striimattu jumalanpalvelus, vaan
kaipaa myös kokoontumista yhteen. Tuttu uskontunnustus odottaa yhteistä
lausumista ja virsien veisaaminen sujuu paljon paremmin yhdessä.
Tällaisten asioiden keskellä näkyy välittämisen tärkeys.
Että meistä välitetään ja että me voimme välittää toisista ihmisistä.
Raamatussa kuvataan välittämistä sanalla rakkaus (1 Joh 4:19). Jumala on ensin
rakastanut meitä ja sen takia mekin kykenemme rakastamaan toinen toisiamme.
Tämä voi olla apu ja tie toinen toistemme luo, kun vähän kerrallaan saamme
opetella elämään hiukan normaalimmin.
Siunattua kesää toivottaen
Heikki Sariola
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.