Sain reilu vuosi sitten serkultani postissa pienen paketin. Mielenkiinnolla avasin pakettia ja mietin, mitähän siellä mahtaa olla. Paketissa oli hänen miehensä takoma rautaristi. Liikuttuneena ja sanattomana katselin tuota ristiä, joka oli tehty taidolla ja rakkaudella. Parin päivän ajan kuljin tuon ristin kanssa ja mietin, mistä löytäisin sille sopivan paikan kodissamme. Asetin ristin väliaikaisesti eteisaulamme pöydälle ja ajattelin, että sopivan paikan etsimistä pitää jatkaa myöhemmin. Jonkin ajan kuluttua huomasin, että tuohan on juuri oikea paikka ristille. Se on näkyvällä paikalla kodissamme, keskellä jokapäiväistä arkeamme. Nyt tuo taottu rautaristi muistuttaa meitä Jumalan rajattomasta rakkaudesta, huolenpidosta ja toivosta, kun aloitamme uuden päivän tai päivän päätteeksi menemme nukkumaan.
Meidän jokaisen elämään kuuluu erilaisia vaiheita. On iloa, rauhaa, surua ja pelkoa. Jumala kulkee vierellämme vaikeissakin vaiheissa − kahden maan kansalaisena emme ole yksin. Harmaatkin päivät säteilevät, kun pidämme kiinni rististä ja uskallamme heittäytyä Jumalan huolenpitoon.
”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan. Tiedän minne matkaani tehdä saan,
olen kansalainen kahden maan.” Tämä Pekka Simojoen laulu soi päässäni kirjoittaessani tätä tekstiä. Me kristityt olemme kahden maan kansalaisia. Ensin vaellamme täällä maallisessa maassa matkamme, kunnes ylitämme rajan ja saavumme taivaan kotiin.
Riikka Ylipeltola
Diakoniatyöntekijä
Jalasjärven kappeliseurakunta
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.