Matt. 25: 31-46
Viimeinen tuomio on otsikkona pyhän tekstissä. Lause saattaa nostattaa kylmiä väreitä ja ehkä hieman pelkoakin. Mutta kun tekstin lukee läpi ja muistaa Jeesuksen lupauksen pelastuksesta, eikä tämä kohta ole enää niin uhkaava.
Jeesus varoittaa painavin sanoin siitä, mitä meidän tekemämme synnit tekevät toisille ihmisille ja miten suuressa arvossa rakkaudesta käsin tehdyt teot ovat. Itselleni tämä kohta on tuottanut tunnontuskia, kun Jeesus sanoo: ”Kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle”. Tämä kohta nousee mieleeni silloin, kun näen kadulla huonossa kunnossa olevan ihmisen. En uskalla välttämättä mennä yksin kysymään, onko kaikki hyvin. Niissä hetkissä olen järkeillyt asian niin, että en voi riskeerata omaa turvallisuuttani. Silloin mietin vaihtoehtoisia tapoja auttaa lähimmäistä, esimerkiksi soitan hätäkeskukseen. Se on vähintä, mitä voin ja mitä minun pitää tehdä. Kun vain käytämme luovuutta ja maalaisjärkeä, niin osaamme kyllä auttaa toisiamme.
Aikuistuessani olen huomannut, että tällaisia tilanteita tulee omassa lähipiirissäni vastaan. Olin noin 23-vuotias, kun isoisäni sairastui muistisairauteen. Hän ei aina tunnistanut minua tai muistanut, mistä viimeksi olimme puhuneet. Hänestä tuli hiljaisempi ja arempi ihminen, vaikka olin tottunut näkemään hänet nauravaisena. Kipuilin, kuinka vaikeaa hänen luonaan oli käydä, koska minun piti kasvaa aikuisen lapsenlapsen rooliin. Kävin kylässä, juttelin niitä näitä ja olin tukena hänelle, vaikka aiemmin roolit olivat toisinpäin. Olen iloinen siitä, että kävin hänen luonaan, vaikka se oli vaikeaa. Viimeisiksi sanoiksi sanoin hänelle, että olet rakas. Pitkästä aikaa hänen kasvoilleen nousi hymy.
Janna Renko
Nuorisotyönohjaaja
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.