Joulu saapuu jokaiselle!

by joulukuuta 17, 2021 0 kommenttia

 Olemme saaneet jo jonkin aikaa nauttia upeista talvimaisemista ja tunnelmallisista valoista pihoilla, kodeissa ja kirkoissa. Kaupoissa hyllyt ovat täyttyneet joulukoristeista ja jouluisista herkuista. Kaiken tämän kauniin keskellä jokainen meistä odottaa joulua erilaisissa elämäntilanteissa. Joulun odotusta saattaa varjostaa taloudelliset huolet, monimutkaiset ihmissuhteet, yksinäisyys, sairaudet ja suru.

Neljäs adventtisunnuntai on omistettu lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Marian synnyttämisen aika on lähellä. Marian ja Joosefinkaan odotusaika ei sujunut ilman vastoinkäymisiä ja epävarmuutta. Päivän evankeliumissa (Matt. 1:18−24) kerrotaan, että Joosef aikoi purkaa kaikessa hiljaisuudessa kihlauksen kuullessaan Marian olevan raskaana, ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu. Joosef kantoi häpeää ja tuskaa hiljaa mielessään. Nuorelle Marialle lapsen kasvattaminen yksin tuohon aikaan olisi ollut vaikeaa. Enkeli ilmestyi kuitenkin unessa Joosefille ja ilmoitti, että Joosefin ei tarvitse pelätä ottaa Mariaa vaimokseen, sillä hän on raskaana Pyhästä Hengestä ja lapsi on oleva kauan odotettu Messias. Joosef uskoi enkelin ilmoituksen, vaikka ei voinutkaan ymmärtää kaikkea täysin.

Mekin saamme uskoa tämän saman ilosanoman, jonka Joosef sai kuulla. Tätä sanomaa julistetaan tänäkin päivänä ympäri maailmaa. Meille on syntynyt Vapahtaja! Ilosanoma Vapahtajasta tuo meille toivon elämämme vaikeuksien ja kaiken hyvänkin keskelle. Tämä on suuri ilo sinulle ja minulle!

”Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan.”

Tämän laulun sanoin toivotan sinulle siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlan odotusta!

Riikka Ylipeltola, diakoniatyöntekijä

Jalasjärven kappeliseurakunta

Kurikan seurakunta

Julkaisija

Kurikan seurakunta on sinua varten, joka kaipaat elämääsi elävää seurakuntaa. Julkaisemme kirjoituksen myös Kurikka-lehdessä, Jurvan Sanomissa ja JP-Kunnallissanomissa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.