”Jerusalen, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.” (Luuk. 13:34)
Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: "Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut." Mutta hän vastasi: ”- - Eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.” (Luuk. 13:31–33)
Itse olen useamman kerran Jerusalemissa kulkenut Vanhassa kaupungissa Via Dolorosaa, Tuskien tietä, pitkin. Neljätoista kohtaa Via Dolorosa -kadun varrella on merkitty Ristin asemiksi, aina joku kirkkokunta on rakentanut oman pyhän paikkansa kyseiseen kohtaan.
Kun olen katsonut Öljymäen rinteellä olevaa Dominus Flevit, Herra itki, -kappelia, jonka katto on kyyneleen muotoinen, niin se muistuttanut siitä liikuttavasta hetkestä. jolloin Jeesus lausui nuo tekstin alussa mainitut unohtumattomat sanat.
Jerusalemissa jos missä tuntee ja kokee Jeesuksen valtavan rakkauden meitä ihmisiä kohtaan. Hänen kärsimyksensä ja kuolemansa ristillä meidän tähtemme. Puutarhahaudalla kun katsoo Golgatalle, Jeesuksen kärsimys tulee aivan iholle asti.
Hänen kärsimystiensä alkoi Pereasta, jossa hän oleskeli silloin ja ristin varjo ulottui sinne saakka. Sieltä Jeesus lähti kulkemaan viimeistä matkaosuutta, kärsimystietä kohti Jerusalemia.
Käykäämme nyt Jerusalemiin
ja yhdessä paastotkaamme
ja Jeesusta kärsimystiellänsä
nyt nöyrästi seuratkaamme.
Käykäämme siis Jerusalemiin,
on ikuinen kirkkaus siellä,
ja luoksensa kerran hän kokoaa ne,
jotka hän tunsi tiellä. (Vk 54:1, 4)
– Asta Vaaranmaa
