Olemme jokainen tehneet jonkinlaisen koti- tai ulkomaan matkan. Suunnittelemme hyvin tarkasti matkan päämäärän ja sen missä haluamme käydä tai mitä haluamme nähdä. Pakkaamme tarvittavat tavarat ja yleensä pakkaamme liikaa.
Lähtiessämme matkalle taivaan kotiin me emme tarvitse mukaan mitään. Meille on siellä odottamassa täysihoito ja kaikki tarvittava. Jeesus sanoo Raamatussa myös selkeän matkaohjeen tai reitin, miten me pääsemme perille. ” Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”
Taivaan kansalaisuuden jäsenenä meillä on koko elinikäinen passi voimassa. Emme tarvitse viisumeita tai muita matka-asiakirjoja. Meille riittää kaste. Kirkon jäsenyys ei ole meille kuitenkaan yhtä myötäsyntyistä kuin kansalaisuus. Kirkon jäseneksi tullaan kasteessa. Sen valinnan ovat useimmiten vanhempamme tehneet puolestamme. He ovat liittäneet meidät siihen yhteisöön, johon itse ovat halunneet sitoutua. Sellainen kuuluu vanhempien vastuuseen ja huolenpitoon. Kutsumme sitä rakkaudeksi: lapsi saa samat oikeudet kuin heidän vanhempansakin. Kasteen myötä saamme kansalaisoikeudet Jumalan valtakuntaan ja voimme oppia uskon äidinkielen.
Olemme siis ainakin kahden maan kansalaisia: sen, mitä lukee passissamme ja sen, mitä lukee kastetodistuksessamme. Kummankin kansalaisuuden suhteen joku toinen on useimmiten tehnyt päätöksen kuulumisestamme ennen meitä. Tämän päätöksen takana on halu tarjota meille kaikille turvallinen yhteisö. Siis koti.
Jos haluamme uudistaa passimme voimassaoloa, niin voimme mennä messuun ja osallistua ehtoolliselle, joka uudistaa ja vahvistaa osallisuuttamme taivaan kansalaisena. Uudistaminen ei ole tarpeellista Jumalalle, koska Hän tietää kansalaisuutemme, mutta meille itsellemme, se on hyvä muistutus jäsenyydestämme ja passimme voimassaolosta.
– Maisa Ala-Luopa
