Syksyiset puutarhamme ovat täynnä pian korjattavaksi kypsyviä puita ja pensaita. Punaiset ja vihreät omenat, luumut ja kirsikat odottavat jo pian korjaajiaan. Sunnuntaipäivän evankeliumiteksti osuus siis aivan nappiin sanoessaan ”hedelmistään puu tunnetaan”. Puutarhoistamme on jo aikoja sitten hävitetty kelvottomat ja huonoa satoa tuottavat yksilöt. Raamattu ei puhu meille kuitenkaan puutarhojen puista ja hedelmistä, niiden sopivuudesta syömiseen tai säilöntään. Jeesus puhuu ihmisistä: hyvistä ja pahoista. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta hyvää ja paha ihminen pahaa.
Kun kuuntelemme nyt omaa ja muiden puhetta, tunnistamme sen helposti muodikkaaksi vihapuheeksi. Sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Moraalinen paniikki sylkee suustamme katkeria syytöksiä, raivoa ja pelkoa. Härmän häjyjen jälkeläisten syyttävät sormet osoittavat kaikki yhteen suuntaan: pelottaviin muukalaisiin, jotka eivät tunne kiitollisuutta ja nöyryyttä. Päinvastoin: näemme heidät uskoamme herjaavina ja vieraanvaraisuutemme väärinkäyttäjinä.
Päivän evankeliumitekstin (Matt.12:33-37) äärellä joudumme kaikki kysymään onko puheemme hyvän ihmisen puhetta. Voiko puhettamme verrata puutarhojemme puiden hyviin ja mehukkaisiin hedelmiin tai edes metsän villien antimien hyvyyteen? Sanojemme perusteella emme ole syyttömiä vaan joudumme niistä vielä tilille. Jumala kutsuu meitä siivoamaan suumme, tekemään parannuksen ja lupaa meille anteeksiantamuksen. Jeesus on auttajamme: hän tarjoaa sovitusta ja anteeksiantoa meille ja muille, vihapuheen tilalle ymmärrystä ja armahdusta, Jumalan tekoja ylistävän kielen.
– Leena Muurimäki
