Häpeillen täytyy tunnustaa, että muistan perheeni kastetilaisuuksista hyvin vähän. Esikoiseni kaste meni kai juhlavasti. Isovanhempien avustuksella kaikki oli tip top ja itsekin olin saanut yöpaidan sijasta juhlavaatteet päälle. Toisen lapsen kohdalla taas syntymän jälkeen ei mennyt kuin viikko, kun jo viipotettiin kovaa vauhtia seurakunnan perhekerhoon. Oli kiire päästä jutulle ja takaisiin tavallisiin ympyröihin. Kastetilaisuudesta päällimmäisenä mieleen jäi huoli kuumeisesta esikoisesta, joka juhlisti kastetilaisuutta oksentamalla keskelle olohuoneen lattiaa.
Sisareni esikoisen kastetilaisuudesta jäi mieleen kitaraa soittava pappi. Kuopuksen kasteesta puolestaan itkua tihrustava mummoni, joka toisteli: ”Että vielä tämänkin päivän sain nähdä!”. Muistan sanoneeni mummolle, että mitä höpsit, hyvässä kunnossahan sinä. Viikko kastetilaisuuden jälkeen mummo löytyi kotoaan pois nukkuneena.
Veljeni kaksostytärten kastetilaisuuden itkimme alusta loppuun: hyvin varhain keskosina syntyneiden lasten elo oli ollut niin ohuella elämänlangalla kiinni, että oli ihme, että ylipäätään kastetilaisuutta vietimme.
Kasteessa tapahtuu kuitenkin paljon enemmän. Jotain niin suurta, ettei sitä voi edes ymmärtää, vaikka keskittyisikin itse asiaan. Itselleni kasteen merkitys on vahvistunut silloin, kun olen ollut erityisen heikoilla. Sanonta ”kaste kantaa”, on tuntunut todelle. On hienoa, että saan kuulua Jumalan perheväkeen, olla hänen armonsa alla, riippumatta vähääkään omista ansioistani. Kaste on parasta, mitä lapselle voi antaa. Sen varassa jokainen saa elämälleen syvän ja lujan perustan. Kasteessa Jumala välittää syntien anteeksiannon ja pelastuksen ja se on kaiken aikaa muistutuksena Jumalan armosta. Kaste on lahja, joka kantaa täältä ikuisuuteen.
Sari Timonen
Seurakuntapastori
Jalasjärven kappeliseurakunta
