Pajunkissoja maljakossa, tuvan pöydällä. Se on ensimmäinen tuulahdus keväästä. On palmusunnuntai. Meillä täällä pohjoisessa ei kasva palmuja, mutta pajuja sitäkin enemmän. Ne ovat meidän pääsiäisajan kukkiamme ja lasten virpomisoksia. Karun kaunis, sitkeä ja vaatimaton on meidän kevääseen heräävä pajumme.
Vaatimatonta oli myös Vapahtajamme kulku palmusunnuntaina kohti kärsimysviikkoa. Tielle toki heiteltiin palmun lehviä, mutta kulkuneuvona oli vain aasi.
Ajatukseni vie virren sanoihin :
Käykäämme siis Jerusalemiin,
on ikuinen kirkkaus siellä.
Ja luoksensa kerran hän kokoaa
ne, jotka hän tunsi tiellä.
Rairuohoja korvaamaan, tai niiden sijaan vihreyttä pääsiäisaikaan antaa vehnänjyvät (nisunjyvät) idätettynä. Rairuohoa ei viitsi syödä, mutta vehnän oraita voi huoletta popsia. Tuttu kaunis virsi kertoo juuri nisun jyvästä ja sen suuresta merkityksestä.
Ken tahtoo käydä Herran askelissa,
Ken tahtoo käydä Herran askelissa,
käy tietä vehnän siemenen
kuin siemen hänkin kuolee,
kuin siemen hänkin kuolee.
Muistan aina tuota virttä ja sen sanomaa, seuratessani oraan kasvua keittiön ikkunalla. Siinä todellakin nisunjyvä kuolee, mutta antaa uutta kasvua, vihreyttä ja toivoa ja uskoa meille kaikille kristityille.
Mennään palmusunnuntaina kirkkoon ja hiljennytään pääsiäisajan viettoon.
Kaija Ala-Risku
