Sunnuntain aihe on rakkauden laki. Se sisältää meille tutut, Jumalan Moosekselle antamat ja tämän muistiin kirjoittamat kymmenen käskyä.
Aikoinaan rippikoulussa opetettiin, että kolme ensimmäistä sisältää Jumalan ja ihmisen väliset asiat, ja lopuissa on ohjeet ihmisten keskinäiseen yhteiselämään. Käskyt sinällään oli silloin helppo oppia ja tuntuivat ymmärrettäviltä, mutta kun siihen aikaan piti ne katekismuksen tosi vaikeaselkoiset ja hankalat selityksetkin opetella ulkoa niin myönnettävä on, että se meni kyllä mekaanisen ulkoluvun puolelle jos edes sinnekään.
Jostakin syystä ne käskyt, jotka ohjaavat ihmisten keskinäistä elämää on kirjattu kieltomuotoon: Älä tapa, älä varasta, älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi... Paitsi se neljäs käsky: kunnioita isääsi ja äitiäsi, se käsky joka ohjaa perheen sisäistä elämää.
Lieneekö perisuomalainen kasvatus vai mikä, mutta käskyjen sisältö on samansuuntainen kuin oma omatunto eli hyvän ja oikean elämän periaatteet. Niitä noudattamalla on meidän kaikkien hyvä elää yhteiskunnassa ja yhdessä. Alkuperäiset sanamuodot ovat nykypäivänä ehkä vähemmässä käytössä, mutta käskyjen pääasiallinen sisältö on voimakkaasti mukana virallisessa lakikirjassamme, tosin moninkertaisesti monimutkaistettuna. Kuolemanrangaistuksen sijaan on tullut moniasteista oikeuskäsittelyä ja kasvatuksellista otetta.
Jeesus opetti rakkauden lakia elämänsä siinä vaiheessa, kun häntä kuulemassa oli yhä kasvaneet kansanjoukot. Erään puhetilaisuuden jälkeen rikas mies kysyi häneltä, mitä hänen pitäisi tehdä periäkseen iankaikkisen elämän. Jeesus neuvoi häntä - niin kuin neuvoi muutamissa muissakin Raamatun kohdissa rikkaita miehiä - että tämä myisi omaisuutensa ja jakaisi sen köyhille. Eihän se helppo neuvo ollut, ei silloinkaan. Tämä ”yhdestoista käsky” eli huolenpitäminen lähimmäisestä, kuten sen näin maallikkona ajattelen, on myös huomattava osa nykyistä yhteiskunnan ohjausjärjestelmää: Meillä verotus-, sosiaali- ja tukijärjestelmä jakaa varallisuutta tarpeen mukaan. Jaettava otetaan niiltä joilla siihen on varaa.
Jos vertaan tätä tilannetta oman lapsuuteni olosuhteisiin niin muutos on huomattava. Ensimmäiset hatarat muistikuvani sosiaaliturvasta oli, kun koulussa joillekin hyvin harvalukuisille oppilaille annettiin saapasten ostoavustusta. Siitä se lähti. Muutoksen suunnasta nykyiseen en tiedä onko hyvä vai huono, mutta pääasia lienee, että ihmiskunnan yhteiselämä on sopuisaa ja ystävällistä ja lähimmäisestä pidetään huolta kunakin ajanjaksona parhaaksi katsotulla tavalla.
– Liisa Ala-Käkelä
