Matteuksen evankeliumin 25. luvun jakeissa 31-46 kirjoitetaan Kristuksen jakamasta viimeisestä tuomiosta. Tuomiota varten kaikki kansat kootaan hänen eteensä ja Ihmisen Poika jakaa ihmislauman kahtia. Oikealle puolelleen hän ottaa ne, jotka tulevat perimään valtakunnan ja vasemmalle puolelleen ne, joita odottaa ikuinen tuli.
Molempia joukkoja Jeesus tuomitsee samalla mittarilla: miten he ovat häntä hädän hetkellä auttaneet.
Molemmissa joukoissa vallitsee hämmennys. Taivasten valtakuntaan menevät ihmettelevät, koska he ovat tehneet Jeesukselle näitä hyviä tekoja, joista heitä nyt palkitaan. Jeesus vastaa heille: "Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."
Ikuisen kadotuksen tuomion saaneet ihmettelevät syytteitä. Koska he jättivät Jeesuksen näkemään nälkää, janoiseksi, vaille vaatteita tai jättivät käymättä hänen sairasvuoteensa äärellä? Heille Jeesus vastaa: "Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näille vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle."
Raamatunkohta pakottaa miettimään, kummallekko puolelle minä kuulun. Olenko tehnyt lähimmäiselleni sen, mitä hän hädässään tarvitsee vai sivuuttanut avuntarpeet itsekkäästi? Olenko ymmärtänyt, että jättäessäni auttamatta, olen jättänyt auttamatta Jeesusta? Olisinko sivuuttanut Kristuksen hänen pyytäessään ruokaa tai juomaa? Tuomiosunnuntai ravistelee meitä miettimään tekojamme. Tekemisillämme tai tekemättä jättämisillämme on merkitystä.
Virrestä 509
1.
Herra, elämääni
valvo, etten harhaan
vaeltaisi täällä
ohi ihmisten.
2.
Herra, auta aina,
etten ketään paina,
etten toisten taakkaa
suuremmaksi tee.
3.
Vierelläni kulje,
askeleeni ohjaa,
etten väisty, milloin
kutsut auttamaan.
4.
Sydäntäni ohjaa,
anna minun, Herra,
armossasi kasvaa,
olla ihminen.
Hanne Leino
