Jumalan kätten töitä

by kesäkuuta 18, 2020 0 kommenttia

 

Juuri näinä päivinä sosiaalisessa mediassa jaetaan kuvia kukista, pensaista, puista ja toinen toistaan kauniimmista maisemista. Ihmiset haluavat jakaa toisilleen kauneutta, iloa ja luonnon rauhaa. Luonto pursuaa elämää ja me ihastelemme sen vihreyttä ja luonnon kauneutta. Nautimme lämmöstä ja kesästä, joka vihdoin tuli! Pitkä ja rajoitettu elämä kevään aikana alkoi jo tuntua ankealta. Nyt kesän myötä puhaltavat uudet, vähän vapaammat tuulet! Saamme olla iloisia ja kiitollisia Luojallemme kauniista maastamme; juuri Hänen kättensä töitä me saamme katsella.

Elämää pursuaa myös nuorissa. Rippikoulua pidetään seurakunnassamme suurelta osin etänä tänä kesänä. Istumme sekä ohjaajat että nuoret tietokoneittemme ääressä ja kommunikoimme sen kautta. Alun hämmennyksen jälkeen voimme todeta, että onnistuu se näinkin; olemme kristinuskon ydinasioitten äärellä intensiivisesti. Vapaa-aikaakin jää kesästä nauttimiseen. Nuoret ovat osallistuneet etärippikouluun aktiivisesti. Jokainen heistä on yksilö, erilainen kuin muut. Jokainen on ainutlaatuinen ja tärkeä. He ovat rakkaita, paitsi perheenjäsenilleen, myös Taivaan Isälle. Niin kuin jokainen ihminen. Myös jokaisessa ihmisessä voimme katsella Jumalan kätten töitä. Erityisesti saamme olla kiitollisia ja iloita jokaisesta lapsesta ja nuoresta.

Ihmisen tehtävänä on suojella ja varjella elämää, ei vain luonnossa, vaan myös toisissa ihmisissä, ja juuri nyt erityisesti lapsissa ja nuorissa. Kaikessa elävässä näkyy Jumalan käden jälki.
Rukous: Jeesus Kristus, elämän lähde. Sytytä meissä rakkaus koko luomakuntaa kohtaan. Auta meitä kunnioittamaan ja varjelemaan elämää kaikessa, mitä teemme.
 
Aija Niemelä
aluekappalainen

Kurikan alueseurakunta

Kurikan seurakunta

Julkaisija

Kurikan seurakunta on sinua varten, joka kaipaat elämääsi elävää seurakuntaa. Julkaisemme kirjoituksen myös Kurikka-lehdessä, Jurvan Sanomissa ja JP-Kunnallissanomissa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.